Nicolas Pépé avasi maalitilinsä Valioliigassa – Unai Emery selittää ratkaisua
Viime kaudella hurjia tehoja Ranskan Ligue1:ssa takonut Nicolas Pépé siirtyi kesän jättikaupassa Arsenaliin. Pikkuhiljaa avauskokoonpanoihin noussut norsunluurannikkolainen teki ensimmäisen valioliigaosumansa sunnuntaina, Aston Villan verkkoon.
Pépén kuparinen puhkesi rangaistuspilkulta. Hän oli Lillessä homman erikoismies, ja sai nyt vuoron Pierre-Emerick Aubameyangilta. Valmentaja Unai Emery selitti ratkaisua seuran sivustolla.
– Aubameyang on vastuussa rankkareistamme, joten oli erittäin iso päätös häneltä antaa vetovuoro Pépélle. Olin iloinen nähdessäni, että Aubameyang antoi (Pépélle) mahdollisuuden kasvattaa itseluottamustaan rankkarilla.
Valmentaja ylisti ykköspyssynsä asennetta ylipäänsä.
– Hän on joka päivä nälkäinen. Hän haluaa tehdä maaleja, ja saavuttaa tavoitteita niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen puolesta. Nyt nähty päätös kertoo pelaajan suuruudesta.
Aumabeyang ampui itse voittomaalin pelissä, jonka Arsenal vei lukemin 3-2, pelattuaan noin 50 minuuttia vajaamiehisenä.
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä