UEFA antoi sanktiot Bulgarian ja Englannin välisen EM-karsintaottelun tapahtumista – tuomiot yllättävän pieniä
Lokakuussa pelatussa Bulgarian ja Englannin välisessä EM-karsintaottelussa vierasjoukkue Englannin pelaajat joutuivat ikävällä tavalla rasismin kohteeksi. Yleisöstä kuultiin muun muassa ”apinahuutoja”, sekä siellä nähtiin natsitervehdyksiä.
Lue lisää tästä.
UEFA määräsi tiistaina sanktiot kyseistä tapauksesta. Bulgaria joutuu pelaamaan kaksi seuraavaa kotiotteluaan tyhjällä stadionilla. Lisäksi sille annettiin reilun 74 000 euron sakot. Stadionrangaistuksista toinen on ehdollinen kahden vuoden ajan.
Lisäksi Bulgarian jalkapalloliitolle annettiin 10 000 euron sakot, syynä kansallislaulun aikana tapahtunut häiriökäyttäytyminen. Ja sen tulee myös laittaa esille seuraavassa kotiottelussaan UEFA:n ”Ei rasismille” -plakaatti.
Rasisminvastaisen järjestön Kick It Outin mukaan Englannin jalkapalloliitto (FA) on tyytyväinen päätöksen nopeuteen, mutta ei sanktioihin.
Toinen rasismia vastaan taisteleva järjestö, FARE, oli myös pettynyt tuomioihin. Heidän mielestään Bulgaria olisi pitänyt sulkea kokonaan pois meneillään olevista karsinnoista.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Fantasy Premier League: GW 35 – tässä parhaat pelaajat kauden loppusuoralle
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta