Manchester United tappiolla! – Surkea vierastilasto sai jatkoa
Manchester United on ensimmäisen puoliajan jälkeen 0-1-tappiolla Bournemouthia vastaan Valioliiga-lauantain ensimmäisessä ottelussa.
Manchester United oli avausjaksolla vaarallisempi juokkue, mutta ei onnistunut ratkaisevissa syötöissä kentän viimeisellä kolmanneksella.
Unitedin paras maalintekopaikka nähtiin jo seitsemän minuutin pelin jälkeen, kun Daniel James keskitti pallon matalana boksiin. Andreas Pereira ei kuitenkaan osunut palloon, hukaten vieraiden hyvän maalintekopaikan.
Bournemouth pääsi ottelun edetessä hieman paremmin mukaan peliin ja onnistui maalinteossa juuri ennen taukovihellystä. Adam Smith keskitti pallon vapaaksi jääneelle Joshua Kingille rangaistusalueen sisällä, joka pyörähti taitavasti irti Aaron Wan-Bissakasta ennen kaunista laukausta David De Gean ohitse.
Päästetyn maalin myötä Manchester Unitedin surkea vierastilasto sai jatkoa. Kyseessä on jo Unitedin 11. peräkkäinen vierasottelu Valioliigassa ilman nollapeliä.
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä