Brighton hankki lainapelaajansa omakseen pitkällä sopimuksella – ”Hän on ollut meille tärkeä pelaaja”
Kuva: Getty Images
Brighton kertoo tehneensä kolmen ja puolen vuoden sopimuksen keskikenttäpelaaja Aaron Mooyn kanssa.
29-vuotias Mooy siirtyi Brightoniin kesällä tämän kauden kattavalla lainasopimuksella Mestaruussarjassa pelaavasta Huddersfieldistä. Brightonissa oltiin kuitenkin niin tyytyväisiä Mooyn otteisiin kauden ensimmäisen puoliskon aikana, että siirrosta haluttiin tehdä jo tässä vaiheessa pysyvä.
– Olemme onnellisia saatuamme tehtyä pysyvän sopimuksen Aaronin ja Huddersfieldin kanssa. Hän on ollut meille tärkeä pelaaja ja hänellä tulee olemaan avainasema pelimme kehittymisessä, Brightonin manageri Graham Potter iloitsi seuran sivuilla.
Australian Sydneyssa syntynyt Moyy muutti Englantiin vuonna 2006 ja liittyi Boltonin akatemiaan. Kahden Boltonissa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi skotlantilaiseen St. Mirreniin.
Kahden vuoden Skotlannin-pestin jälkeen Mooy palasi kotimaahansa neljäksi vuodeksi. Hänet nähtiin niin Sydney Wanderersin kuin Manchester Cityn sisarseuran Melbourne Cityn riveissä.
Kaudeksi 2016-17 Moyy siirtyi Huddersfieldiin, jossa pelasi yhden kauden Mestaruussarjaa ja kaksi seuraavaa Valioliigaa ennen siirtoaan Brightoniin lainapestillä. Valioliigakausien aikana Mooyn otteet olivat vakuuttavia, ja sen takia Australian maajoukkuepelaajan laina Brightoniin ei tullut monelle yllätyksenä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin

- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele