Siirtoikkuna-analyysi: Norwich vahvistui hädin tuskin yhtään – näytti pienille seuroille loistavaa esimerkkiä
Kuva: Getty Images
Norwichin visiitti Valioliigaan on näillä näkymin jäämässä yhden kauden mittaiseksi. Sarjajumboksi valahtanut Kanarialinnut on kerännyt keskimäärin 0,72 pistettä per ottelu, ja se on viimeksi ollut putoamisviivan yläpuolella ennen kahdeksatta kierrosta.
Kaikesta huolimatta päävalmentaja Daniel Farken nimi ei pyöri potkuhuhuissa, eikä seura tehnyt tammikuussa paniikkihankintoja pelastaakseen pääsarjapaikkaansa.
Norwichin urheilutoimenjohtaja Stuart Webber sanoi hyvissä ajoin ennen tämän kauden alkua, että Kanarialinnut on kaiken järjen mukaan suurin putoajasuosikki, koska sillä on sarjan pienin pelaajabudjetti.
– Se tulee olemaan pieni, luultavasti yksi sarjan pienimmistä ikinä. En halua nimetä summaa, mutta se tulee olemaan pieni, kommentoi Webber viime toukokuussa Sky Sportsille.
Samassa haastattelussa Webber kertoi, että Norwich on oppinut menneisyyden virheistä. Keltapaidat eivät enää käytä pelaajiin tai muihin asioihin rahaa, jota sillä ei ole. Säilyminen Valioliigassa ei saa koitua seuran kohtaloksi.
Norwichia on vaikea luonnehtia siirtoikkunan suureksi voittajaksi, mutta se välttyi kolhuilta. Norwich ei menettänyt yhtään avainpelaajaansa muille seuroille, vaikka huhujen mukaan kiinnostusta on ollut, ja se sai hankittua pari pelaajaa tätä kautta ja pari tulevaisuutta varten.
Lähtijät koostuivat pääasiassa vähälle vastuulle jääneistä ylijäämäpelaajista ja lainalle suunnanneista nuorista. Norwichin kannalta valitettavin lähtijä oli viime kesänä Sevillasta lainattu keskikenttäpelaaja Ibrahim Amadou, joka palasi Espanjaan ja lähti loppukaudeksi lainalle Leganésiin. Kamerunilaispelaaja tuurasi alkukaudella myös topparin roolissa, mutta jäi lainapestinsä lähestyessä loppua vähäiselle peliajalle.
Norwichin ainoat hankinnat loppukaudelle kohdistuivat keskikentälle. Ondrej Duda saapui lainalle Hertha Berlinistä ja Lukas Ruppin pysyvästä siirrosta maksettiin Hoffenheimille puoli miljoonaa euroa. Kumpikin on päässyt heti pelaamaan paljon, mutta putoamistaistelua ajatellen he eivät ole sateentekijöitä.
Kanarialinnut hankki myös 19-vuotiaan keskikenttäpelaajan Melvin Sittin Sochaux’sta ja 19-vuotiaan laitapuolustajan Sam McCallumin Coventry Citystä, mutta molemmat palasivat vielä loppukaudeksi entisiin seuroihinsa lainalle. Heidät nähdään Norwichin paidassa siis vasta tulevaisuudessa.
Norwich teki siirtomarkkinoilla sen, mihin se pystyi. Loppu on kiinni Farkesta ja hänen pelaajistaan. Norwich on kuitenkin pelannut korttinsa siinä mielessä fiksusti, että todennäköiseltä vaikuttava putoaminen ei syöksisi sitä taloudelliseen ahdinkoon. Tänä talvena Norwich piti kiinni luottopelaajistaan, mutta ei olisi suuri yllätys, jos esimerkiksi Teemu Pukki, Max Aarons ja Todd Cantwell vaihtavat ensi kesänä maisemaa – sopivaa siirtokorvausta vastaan.
Norwichin pelaajasiirrot tammikuussa 2020
Saapuneet: Ondrej Duda, 25, Hertha Berlin, laina Lukas Rupp, 29, Hoffenheim €0,5M Sam McCallum, 19, Coventry, €4.15M Melvin Sitti, 19, Sochaux, siirtosumma ei ole tiedossa Carlton Morris, 24, Rotherham, laina päättyi Louis Thompson, 25, Shrewsbury, 25, laina päättyi Rocky Bushiri, 20, Blackpool, laina päättyi James Husband, 26, Blackpool, laina päättyi Lähteneet: Sam McCallum, 19, Coventry, laina Melvin Sitti, 19, Sochaux, laina Carlton Morris, 24, MK Dons, laina Rocky Bushiri, 20, Sint-Truiden, laina Louis Thompson, 25, MK Dons, laina Philip Heise, 28, Nürnberg, laina Dennis Srbeny, 25, Paderborn, siirtosumma ei ole tiedossa James Husband, 26, Blackpool, siirtosumma ei ole tiedossa Patrick Roberts, 22, Manchester City, laina päättyi Ibrahim Amadou, 26, Sevilla, laina päättyi Siirtokorvausten lähde: TransfermarktLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen
- Jermaine Defoen päävalmentajapesti päättyi jo ennen kauden alkua
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Manchester Unitedille huojentava lopputulos
- Nyt jysähti: Aston Villan salainen ase lähtee Chelsean riveihin
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Valioliigan tähtitoppari siirtyy Chelseaan – istuuko hankinta Xabi Alonson palapeliin?
- Manchester Unitedille huojentava lopputulos
- 20-vuotias lupaus ei saa vielä tilaisuuttaan Manchester Unitedissa
- Manchester City vahvistaa – jättisiirto on totta
- Jermaine Defoen päävalmentajapesti päättyi jo ennen kauden alkua
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia