Siirtoikkuna-analyysi: Norwich vahvistui hädin tuskin yhtään – näytti pienille seuroille loistavaa esimerkkiä

Norwichin visiitti Valioliigaan on näillä näkymin jäämässä yhden kauden mittaiseksi. Sarjajumboksi valahtanut Kanarialinnut on kerännyt keskimäärin 0,72 pistettä per ottelu, ja se on viimeksi ollut putoamisviivan yläpuolella ennen kahdeksatta kierrosta.
Kaikesta huolimatta päävalmentaja Daniel Farken nimi ei pyöri potkuhuhuissa, eikä seura tehnyt tammikuussa paniikkihankintoja pelastaakseen pääsarjapaikkaansa.
Norwichin urheilutoimenjohtaja Stuart Webber sanoi hyvissä ajoin ennen tämän kauden alkua, että Kanarialinnut on kaiken järjen mukaan suurin putoajasuosikki, koska sillä on sarjan pienin pelaajabudjetti.
– Se tulee olemaan pieni, luultavasti yksi sarjan pienimmistä ikinä. En halua nimetä summaa, mutta se tulee olemaan pieni, kommentoi Webber viime toukokuussa Sky Sportsille.
Samassa haastattelussa Webber kertoi, että Norwich on oppinut menneisyyden virheistä. Keltapaidat eivät enää käytä pelaajiin tai muihin asioihin rahaa, jota sillä ei ole. Säilyminen Valioliigassa ei saa koitua seuran kohtaloksi.
Norwichia on vaikea luonnehtia siirtoikkunan suureksi voittajaksi, mutta se välttyi kolhuilta. Norwich ei menettänyt yhtään avainpelaajaansa muille seuroille, vaikka huhujen mukaan kiinnostusta on ollut, ja se sai hankittua pari pelaajaa tätä kautta ja pari tulevaisuutta varten.
Lähtijät koostuivat pääasiassa vähälle vastuulle jääneistä ylijäämäpelaajista ja lainalle suunnanneista nuorista. Norwichin kannalta valitettavin lähtijä oli viime kesänä Sevillasta lainattu keskikenttäpelaaja Ibrahim Amadou, joka palasi Espanjaan ja lähti loppukaudeksi lainalle Leganésiin. Kamerunilaispelaaja tuurasi alkukaudella myös topparin roolissa, mutta jäi lainapestinsä lähestyessä loppua vähäiselle peliajalle.
Norwichin ainoat hankinnat loppukaudelle kohdistuivat keskikentälle. Ondrej Duda saapui lainalle Hertha Berlinistä ja Lukas Ruppin pysyvästä siirrosta maksettiin Hoffenheimille puoli miljoonaa euroa. Kumpikin on päässyt heti pelaamaan paljon, mutta putoamistaistelua ajatellen he eivät ole sateentekijöitä.
Kanarialinnut hankki myös 19-vuotiaan keskikenttäpelaajan Melvin Sittin Sochaux’sta ja 19-vuotiaan laitapuolustajan Sam McCallumin Coventry Citystä, mutta molemmat palasivat vielä loppukaudeksi entisiin seuroihinsa lainalle. Heidät nähdään Norwichin paidassa siis vasta tulevaisuudessa.
Norwich teki siirtomarkkinoilla sen, mihin se pystyi. Loppu on kiinni Farkesta ja hänen pelaajistaan. Norwich on kuitenkin pelannut korttinsa siinä mielessä fiksusti, että todennäköiseltä vaikuttava putoaminen ei syöksisi sitä taloudelliseen ahdinkoon. Tänä talvena Norwich piti kiinni luottopelaajistaan, mutta ei olisi suuri yllätys, jos esimerkiksi Teemu Pukki, Max Aarons ja Todd Cantwell vaihtavat ensi kesänä maisemaa – sopivaa siirtokorvausta vastaan.
Norwichin pelaajasiirrot tammikuussa 2020
Saapuneet:
Ondrej Duda, 25, Hertha Berlin, laina
Lukas Rupp, 29, Hoffenheim €0,5M
Sam McCallum, 19, Coventry, €4.15M
Melvin Sitti, 19, Sochaux, siirtosumma ei ole tiedossa
Carlton Morris, 24, Rotherham, laina päättyi
Louis Thompson, 25, Shrewsbury, 25, laina päättyi
Rocky Bushiri, 20, Blackpool, laina päättyi
James Husband, 26, Blackpool, laina päättyi
Lähteneet:
Sam McCallum, 19, Coventry, laina
Melvin Sitti, 19, Sochaux, laina
Carlton Morris, 24, MK Dons, laina
Rocky Bushiri, 20, Sint-Truiden, laina
Louis Thompson, 25, MK Dons, laina
Philip Heise, 28, Nürnberg, laina
Dennis Srbeny, 25, Paderborn, siirtosumma ei ole tiedossa
James Husband, 26, Blackpool, siirtosumma ei ole tiedossa
Patrick Roberts, 22, Manchester City, laina päättyi
Ibrahim Amadou, 26, Sevilla, laina päättyi
Siirtokorvausten lähde: Transfermarkt
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”