Valioliigaseurassa kriisi päällä – kolmella diagnosoitiin koronavirus
Kuva: Getty Images
Valioliigan suunnitelma jatkaa kautta koki kolauksen tiistai-iltana. Testeissä todettiin kolme koronavirustapausta Watfordin joukkueessa.
Positiivisista näytteistä yhden antoi pelaaja ja kahdessa kyse oli muusta henkilökunnasta. Watford vahvisti asian tiedotteessaan.
Jo aiemmin nimenomaan Watford on ollut otsikoissa, sillä joukkueen kapteeni Troy Deeney on kritisoinut voimakkaasti ”töihin palaamista”. Deeney sanoi suoraan, ettei hän aio palata harjoituksiin, sillä hän ei halua ottaa riskiä taudin viemisestä kotiin. Deeneyllä on viisikuukautinen poika, jolla on hengitystievaikeuksia.
Myös Watfordin manageri Nigel Pearson on kritisoinut Valioliigan paluusuunnitelmia julkisesti.
– Ihmiset sulkevat silmänsä uhalta, Pearson sanoi The Timesin sivuilla viime lauantaina.
Valioliigaseurat äänestivät maanantaina sen puolesta, että pienryhmäharjoittelu ilman kontaktia voidaan aloittaa. Se aloitettiin tiistaina. Nyt positiivisen näytteen antaneet Watfordin henkilöt on määrätty seitsemän päivän karanteeniin.
Kaiken kaikkiaan eri valioliigaseuroissa ilmeni kuusi positiivista koronavirustestiä kolmesta eri seurasta. Testejä tehtiin kaiken kaikkiaan 748. Vain Norwichin tulokset eivät ole vielä saapuneet. Positiivisten määrä itsessään on pieni, mutta ongelmallista on se, että positiivisia testejä on suhteellisesti paljon yksittäisessä seurassa.
Ensi tiistaina valioliigaseurojen on määrä jälleen kokoustaa ja keskustella kontaktiharjoitteluun palaamisesta. Valioliiga elättelee toiveita, että kautta voitaisiin jatkaa 12. kesäkuuta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan