Everton isojen siirtojen äärellä – brasilialaispelaajan hintalapusta päästy sopuun
Kuva: Getty Images
Everton ja Italian pääsarjaseura Napoli ovat päässeet sopuun keskikenttäpelaaja Allanin 25 miljoonan punnan (noin 28 miljoonaa euroa) siirtokorvauksesta, kertoo BBC.
Italialaismedian mukaan Allan, 29, lentää Englantiin lääkärintarkastukseen sunnuntaina tai maanantaina.
Toffeesin manageri Carlo Ancelotti valmensi Allania Napolissa ennen kuin hän siirtyi Evertoniin. Ancelotti haluaa vahvistaa etenkin keskikenttäänsä tänä kesänä, ja hän nosti brasilialaisen Allanin ykköstavoitteekseen siirtoikkunassa.
Everton on myös Real Madridin hyökkäävän keskikenttäpelaajan James Rodríguezin perässä, mutta vielä ei ole tiedossa, siirtyisikö kolumbialaistähti Ancelottin miehistöön lainalle vai pysyvästi.
James, 29, on jäänyt Espanjassa vähälle peliajalle, vaikka Madrid maksoi hänestä kuusi vuotta sitten AS Monacolle 75 miljoonaa euroa. Viime kaudella James pelasi vain 14 ottelua.
Myös James on tuttu pelaaja Ancelottille, joka valmensi häntä Madridissa ja Bayern Münchenissä, jossa kolumbialaistaituri vietti kaksi kautta lainalla.
Lisäksi Everton neuvottelee yhä Watfordin kanssa keskikenttäpelaaja Abdoulaye Doucourén mahdollisesta siirrosta Goodison Parkille. Valioliigasta pudonnut Watford vaatii kuitenkin hänestä 30 miljoonaa puntaa, joka on Evertonin mielestä kohtuuton summa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kieran Trippieriltä suorat sanat: Ansaitsemme kannattajien buuaukset
- Chelsean ex-pelaaja: Cesc Fàbregasin ei kannattaisi palata Chelseaan
- Sky: Tottenham haluaa pitää lainapelaajansa – siirtokorvaus saatava pienemmäksi
- Manchester Cityn pelaaja pettyi rooliinsa: ”Melkoista ylä- ja alamäkeä”
- GdS: Italia haluaa palkata Pep Guardiolan päävalmentajakseen
- Arne Slot: Liverpool joutunee peluuttamaan kolmosvahtiaan – ”Valmis haasteeseen”
- Tähän sensaatiovahtiin Brighton on iskenyt silmänsä – urakehitys kulkee huimaa vauhtia
- Brightonin hukkaostos on löytämässä uuden kodin Ranskasta
- Islantilaismaalivahti jatkosopimukseen Valioliiga-seuran kanssa
- ”Rayan Cherki on parempi kuin Lamine Yamal” – yksi ominaisuus erottaa tähdet toisistaan
- Chelsean ex-pelaaja: Cesc Fàbregasin ei kannattaisi palata Chelseaan
- Sky: Tottenham haluaa pitää lainapelaajansa – siirtokorvaus saatava pienemmäksi
- Kieran Trippieriltä suorat sanat: Ansaitsemme kannattajien buuaukset
- Tähän sensaatiovahtiin Brighton on iskenyt silmänsä – urakehitys kulkee huimaa vauhtia
- GdS: Italia haluaa palkata Pep Guardiolan päävalmentajakseen
- Man City valmis tekemään jättitarjouksen himoitusta valioliigapelaajasta