Ryan Fraserin tilanne hämmentää – pitääkö entinen Bournemouth-laituri itseään seuroja suurempana?
Kuva: Getty Images
Bournemouthia vuosina 2016-2020 edustanut laituri Ryan Fraser on talkSPORTin tietojen mukaan sopinut henkilökohtaisista ehdoistaan Newcastle-siirtoa varten. Samaan aikaan Sky Sports raportoi, että henkilökohtaistista ehdoista ei ole sovittu.
Magpies-miehistöön liittymisessä – tai muunkaan työpaikan vastaanottamisessa – ei ole kysymys muusta kuin näistä nimenomaisista henkilökohtaisista ehdoista. Fraser on nimittäin ollut ilman seuraa heinäkuun lopusta, kieltäydyttyään tänä kesänä tavallisesta, kauden loppuun saakka jatkuneesta lyhyestä jatkosopimuksesta. Skotlantilainen katseli vapaana agenttina Cherriesin putoamista Mestaruussarjaan.
Newcastlessa uskottiin tiettävästi jo alkuviikosta, että asiat 26-vuotiaan kanssa on valmiiksi sovittu. Allekirjoitus on kuitenkin ottanut aikaa, joidenkin tietojen mukaan siksi että Fraser odottaa Crystal Palacen päätöstä itsensä suhteen.
Fraser oli, samoin kuin entinen managerinsa Eddie Howe, vielä viime kauden alussa Valioliigan kärkipään seurojen kiikareissa. Juuri tällä hetkellä kumpikin heistä on kuitenkin työtön työnhakija.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan

- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty