James Rodriguez valmis vaientamaan kyynikot – Evertonin valitseminen ei sattumaa

Maanantai-iltana varmistunut James Rodriguezin siirto Evertoniin sai ilkkujat liikenteeseen. Useilla foorumeilla hämmästeltiin 25 miljoonan euron siirtosummaa, jopa naureskeltiin sille. Samaan aikaan kuitenkin esimerkiksi Burnley vaatii kolumbialaisen etunimikaima Tarkowskista 50 miljoonaa puntaa. Kaikki on suhteellista, sanotaan.
On selvää, mikä oli Rodriguezin suurin vaikute uuden seuran valintaan. Vaihtoehtoja oli toki tarjolla, mutta yksi mies sai kompassin osoittamaan Merseysiden siniselle puolelle.
– Yksi syistä oli (manageri) Carlo Ancelottin läsnäolo täällä. Olemme nauttineet loistavista ajoista hänen kanssaan aiemmin, kahdessa eri seurassa, tulokas muistutti Evertonin YouTube-kanavan haastattelussa.
– Kaikki tietävät, etten ole viime kaudella pelannut paljoa, joten nyt palan halusta päästä toimintaan. Olen vakuuttunut siitä, että meillä on mahdollisuudet todella hyvään kauteen. Ryhmämme on laadukas, ja se vahvistuu edelleen.
Rodriguezista puhuttaessa on tapana nostaa esiin hänen vuoden 2014 MM-kisoissa voittamansa maalikuninkuus. Pelipaikaltaan James on kuitenkin keskikentän tekijä, joka on kaikissa pelaamissaan huippuliigoissa kerännyt meriittejä nimenomaan syöttötilastoissa.
– Olen hyvin pitkälti joukkuepelaaja. Pelaan muiden puolesta, ja pystyn luomaan maalipaikkoja. Toivon voivani tuoda laatua, ja saada joukkueen ehkä vielä pelaavammaksi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Aston Villa aikoo valittaa Valioliigalle Man United -ottelusta
- Mo Salah sivusi Valioliigan kaikkien aikojen ennätystä
- Näkökulma: Aston Villan turha kitistä tuomarivirheestä – karmea housuunpa*kominen kauden isoimmassa pelissä
- Karmea tuomarivirhe! Tästä syystä VAR ei voinut puuttua Aston Villa hylättyyn maaliin
- Kyseenalainen tuomio ratkaisi päätöskierroksella – Aston Villa pudotettiin tylysti Mestarien liigasta
- Man United -valmentaja jätti kaksi pelaajaa kokoonpanon ulkopuolelle – jättävät seuran?
- Iso huhu Kevin De Bruynen uudesta seurasta – ”Me haluamme hänet”
- Pep Guardiola pudotti tähtensä kokoonpanosta – lähtö lähenee?
- Bayern-pomo myönsi: Florian Wirtz haluaa Liverpooliin
- Valioliigan nousijajoukkue täräytti heti seuran ennätyshankinnan
- Aston Villa aikoo valittaa Valioliigalle Man United -ottelusta
- Valioliigan nousijajoukkue täräytti heti seuran ennätyshankinnan
- Mo Salah sivusi Valioliigan kaikkien aikojen ennätystä
- Näkökulma: Aston Villan turha kitistä tuomarivirheestä – karmea housuunpa*kominen kauden isoimmassa pelissä
- Man United -valmentaja jätti kaksi pelaajaa kokoonpanon ulkopuolelle – jättävät seuran?
- Iso huhu Kevin De Bruynen uudesta seurasta – ”Me haluamme hänet”
- Karmea tuomarivirhe! Tästä syystä VAR ei voinut puuttua Aston Villa hylättyyn maaliin
- Athletic: Rúben Amorim kehoitti Man United -tähteä etsimään uuden seuran
- Pep Guardiola pudotti tähtensä kokoonpanosta – lähtö lähenee?
- Kyseenalainen tuomio ratkaisi päätöskierroksella – Aston Villa pudotettiin tylysti Mestarien liigasta