Independent: Jadon Sancho -kauppa epäonnistumassa – Manchester United ottanut yhteyttä 33 miljoonan euron varavaihtoehtoon
Manchester United unelmoi edelleen Jadon Sanchosta, mutta haaveet ovat valumassa hiekkaan.
Useampi brittilähde on jo kertonut Unitedin siirtyneen varavaihtoehtoihin. Näistä Gareth Bale on vahvasti matkalla Tottenhamiin. Nyt näyttäisi siltä, että Man United voisi löytää uuden laitahyökkääjän Mestaruussarjasta.
The Independent kertoo, että United on kiinnostunut Watfordin Ismaïla Sarrista. 22-vuotias senegalilainen oli Watfordin valopilkkuja viime kaudella, kun joukkue vielä pelasi Valioliigassa. Independentin mukaan United on jo ottanut yhteyttä Sarrin edustajiin välikäden kautta.
Lehden tietojen mukaan Unitedin lisäksi Liverpool on kiinnostunut Sarrista, mutta Liverpoolilla voi tulla eteen budjettirajoite – etenkin kun seura on satsaamassa vajaa 30 miljoonaa euroa Thiago Alcântaran hankkimiseen.
[readmore from=Siirtouutiset]
Independentin mukaan Sarr ei ole saatavilla ihan pilkkahintaan, vaan miehestä pitäisi maksaa noin 33 miljoonaa euroa. Watford itse osti Sarrin 30 miljoonalla ranskalaisesta Rennesistä vain vuosi sitten.
Viime kaudella Sarr pelasi kaikki kilpailut mukaan lukien 30 ottelua tehoin 6+6. Sarr oli erityisen tehokas juuri Unitedia ja Liverpoolia vastaan. Kauden ensimmäisessä United-kohtaamisessa Sarr iski tehot 1+1, kun Watford kaatoi Unitedin maalein 2-0. Watfordin yllättäessä Liverpoolin kauden toisessa kohtaamisessa 3-0 Sarr teki kaksi maalia ja antoi yhden maalisyötön.
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä