Jälleen käsittämätön ottelu! Leeds on tullut viihdyttämään – maalikarkeloissa nähtiin taas seitsemän osumaa
Mestaruussarjan voittanut Leeds on palannut Valioliigaan viihdyttävällä tavalla 16 vuoden tauon jälkeen. Marcelo Bielsan ryhmä järjesti trillerin avauskierroksella hallitsevaa mestaria Liverpoolia vastaan, mutta taipui lopulta 4−3.
Toisessa ottelussaan Leeds oli voitokas. Se kohtasi toisen sarjanousijan, Fulhamin, ja joukkueet järjestivät todelliset maalijuhlat. Leeds otti kolme pistettä dramaattisella 4−3-voitolla.
Leeds aloitti maalinteon jo viidennellä minuutilla, kun huippuvireessä ollut Hélder Costa laukoi kotijoukkueen johtoon kauniilla laukauksella yläriman kautta. Pallo kimposi kulmapotkutilanteessa Fulhamin pelaajien kautta Costalle, jonka painavalle laukaukselle Fulhamin maalivahti Alphonse Areola ei voinut mitään.
Valioliigan kahdella ensimmäisellä kierroksella on ehditty nähdä runsas määrä rangaistuspotkuja. Leedsin ensimmäisessä pelissä niitä vihellettiin kaksi, ja toisessa ottelussa pilkkuja vihellettiin sama määrä.
Aleksandar Mitrović tasoitti ottelun 34. minuutilla rangaistuspotkusta. Edeltävässä tilanteessa oli selvä rike aivan rangaistusalueen reunalla.
Leeds siirtyi johtoasemaan vain seitsemän minuuttia Fulhamin serbipelaajan maalin jälkeen. Fulhamin Joe Bryan tönäisi Leedsin Patrick Bamfordia selästä, ja tämän mentyä nurin pallo vietiin toistamiseen rangaistuspisteelle. Mateusz Klichin varma viimeistely oikeaan alakulmaan vei Leedsin uudelleen johtoon.
Toisen jakson alkupuolella vaikutti siltä, että Leeds menisi menojaan. Bamford sijoitti hallitulla laukauksella Klichin syötöstä 3−1-maalin 50. minuutilla. Tästä meni vain seitsemän minuuttia, kun Costa lisäsi Leedsin johdon kolmeen osumaan Bamfordin alustuksesta.
Fulham ei kuitenkaan lannistunut. Jamaikalaispelaaja Bobby Reid kavensi 4−2:een vain viisi minuuttia Costan osuman jälkeen. Seuraavaankin maaliin meni vain viisi minuuttia, sillä sitten oli Mitrovićin vuoro iskeä illan toisensa. Peli oli Leedsin hyväksi enää 4−3.
Fulhamin kiri oli lähellä tuottaa jopa tulosta. Vieraspiste oli lähellä, sillä Neeskens Kebano laukoi pian 4−3-kavennuksen jälkeen tolppaan.
Huima jännitysnäytelmä päättyi lopulta Leedsin voittoon. Seura otti ensimmäisen voittonsa pääsarjatasolla sitten kauden 2003−2004, kun se viimeksi pelasi Valioliigassa.
Bielsan ryhmä on palannut Valioliigaan viihdyttävällä tavalla, sillä Leedsin kahdessa ensimmäisessä pelissä on tehty yhteensä 14 maalia.
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä