Englanti päätti urakkansa UEFA Nations Leaguessa murskavoittoon – vajaamiehinen Islanti kaatui Wembleyllä
Kuva: Getty Images
Englanti isännöi keskiviikkoiltana Islantia Wembleyllä UEFA Nations Leaguen päätöskierroksella. Englanti voitti ottelun maalein 4-0.
Kummallakaan ei ollut keskiviikkoisessa ottelussa minkäänlaista panosta.
Kaikki kuusi lohko-otteluaan hävinnyt Islanti oli menettänyt jo ajat sitten saumansa lohkovoittoon ja Englanti jäi lohkossa kolmanneksi, sillä Tanska jäi tasapisteissä Gareth Southgaten miehistön edelle keskinäisten otteluiden perusteella.
Declan Rice iski ottelun voittomaalin 20. minuutilla. Maali oli 21-vuotiaan keskikenttäpelaajan ensimmäinen Englannin A-maajoukkueessa. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Mason Mount vei Englannin jo kahden maalin etumatkalle.
Pelillisesti Englanti oli selvästi Islannin niskan päällä. Islanti ei saanut pallon kanssa mitään vaarallista aikaan ja olemattomat vastahyökkäykset jäivät lähinnä surullisiksi.
Islannin työ vaikeutui entisestään toisen jakson alussa, kun Birkir Már Sævarsson sai punaisen kortin ja vieraat joutuivat siten miesvajaalle.
Täydet minuutit keskiviikkona uurastanut Phil Foden kuritti ottelun lopussa Islantia vielä kahdella maalilla. Ricen tapaan maalit olivat Fodenille A-maajoukkueuran ensimmäiset.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista

- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista