Marcelo Bielsa arvioi kesähankinnan toipumisaikaa – myös toinen Leeds-pakki sivussa
Kuva: Getty Images
Leedsiin viime kesänä Freiburgista siirtyneen puolustaja Robin Kochin polvi on leikattu, ja edessä on toipumisjakso.
24-vuotias toppari oli pelannut saapumisestaan saakka polvivamman rasittamana, ja viime viikon Chelsea-ottelussa polvi vaurioitui entistä pahemmin. Leikkaus tehtiin onnistuneesti tiistaina.
Manageri Marcelo Bielsa arvioi aikaa, jonka joukkue joutuu tulemaan toimeen ilman saksalaisen panosta.
– Leikkaus meni hyvin, ja nyt pitää vain seurata tilanteen kehittymistä. Todennäköisesti hän on sivussa kolmisen kuukautta.
Leeds ei ole ryhtymässä topparihankintaan tammikuussa, sillä joukkueella on laittaa pelipaikalle vielä Luke Ayling, Pascal Struijk ja Kalvin Phillips, sekä Gaetano Berardi, joka toipuu pitkäaikaisesti polvivammastaan.
– Emme harkitse uuden topparin tuomista mukaan. Muiden lisäksi Berardin pitäisi olla käytettävissämme helmikuusta alkaen.
Aivan akuutisti ongelmia on puolustuslinjassa enemmänkin; Bielsa vahvisti Diego Llorenten olevan lihasvamman vuoksi sivussa noin kolme viikkoa. Leeds kohtaa perjantaina Valioliigan kotiottelussaan West Hamin.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliiga-historiaa tehnyt James Milner kommentoi tulevaisuuttaan
- Manchester City pusersi voiton ilman Erling Haalandia
- PSG sai lisäaikaa valmistautua Mestarien liigan ratkaisevaan Chelsea-peliin
- Liverpool järjesti maalijuhlat West Hamin kustannuksella
- Erling Haaland kokonaan sivussa Manchester Cityn pelistä
- West Ham teki isot tappiot – seuran pakko myydä pelaajia
- Raivo repesi Englannissa: Uefa vuoti Valioliigan seurojen taloustietoja – Chelsea teki ennätysmäiset tappiot
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Raivo repesi Englannissa: Uefa vuoti Valioliigan seurojen taloustietoja – Chelsea teki ennätysmäiset tappiot
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti