Liverpool neljän ottelun voitottomassa putkessa – Jürgen Klopp: ”Kellään ei ole enää aikaa”
Kuva: Getty Images
Liverpool murskasi Crystal Palacen 19. joulukuuta lukemin 7-0. Sen jälkeen joukkue on onnistunut maalinteossa Valioliigassa vain yhden kerran, ja pelannut neljä voitotonta ottelua peräjälkeen.
Manageri Jürgen Klopp toppuuttelee innokkaimpia kriitikoita, mutta myöntää toki ettei Liverpoolin kehitys ole jatkunut toivotulla tavalla.
– Joukkueet tietävät viime kaudesta, miten meitä vastaan pitää pelata. Joissain tapauksissa ne ovat puolustaneet meitä vastaan hyvin, joissain taas esimerkiksi meidän viimeisten syöttöjemme laatu ei ole riittänyt.
Kloppin mielestä koko maailma on tolaltaan.
– Nykytilanteessa kaikki muuttuu yhdessä yössä, ja kaikesta revitään otsikoita. Maailma on hullu paikka, eikä vain pandemian vuoksi. Kellään ei ole enää aikaa.
Valmentaja tuntee kuitenkin luonnollisesti vastuunsa, ja työnkuvaan liittyvät paineet.
– Ei jalkapallossa oikeastaan koskaan saa aikaa. Vain silloin, kun suunnitelmat etenevät, yleisö näkee asioiden suunnan oikeana. Juuri nyt on selvää, ettemme ole edistyneet viime kaudesta. Meidän on muutettava kurssi pelaamalla, ei puhumalla.
Hallitsevan mestarin maalittomuus hakee vertaistaan historiasta – Liverpool on viimeksi kärsinyt vastaavan mittaisesta kuivuudesta vuonna 2005.
– Kyse on koko joukkueesta. Maalit eivät ota tullakseen, joten meidän on työstettävä asiaa. Alamme kyllä taas osua, nyt on vain pysyttävä tyynenä ja tehtävä oikeita päätöksiä. Ei meidän tilanteemme ole katastrofi. Meidän on vain oltava taas niin hyviä kuin voimme olla.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Manchester United varmisti kolmannen sijan Valioliigassa – Fernandes teki historiaa
- Valioliiga-valmentaja lähdössä – matkalla Jose Mourinhon korvaajaksi
- Virallista: Xabi Alonso on Chelsean uusi manageri
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Hurja huhu: Tässä on Manchester Cityn uusi manageri – Pep Guardiolan aika päätökseen?
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Mohamed Salah otti Arne Slotin tähtäimeensä: ”Tiedän osaavani pelata sellaista jalkapalloa”