Gary Neville varoittaa Ole Gunnar Solskjæria – José Mourinhon matkiminen lopetettava: ”Tällaiseen ei ole varaa”

Manchester Unitedin puolustajalegenda Gary Neville on kehottanut Ole Gunnar Solskjæria välttymään samalta ”tylsältä” tieltä, jonka seuran entiset mangerit José Mourinho ja Louis van Gaal aikoinaan valitsivat.
Unitedin viime aikaiset esitykset ovat jääneet hyvin vaisuiksi sekä tulosten että suoritusten valossa. Keskiviikon maaliton tasapeli Crystal Palacea vastaan oli jo joukkueen kolmas 0-0-tulos putkeen.
United ei ole onnistunut maalinteossa lähes viiteen kokonaiseen tuntiin, mikä näyttäisi turhauttavan myös joukkueen pelaajia. Edellisestä kahdeksasta ottelustaan punapaidat ovat voittaneetkin vain kolme peliä.
Neville syyttää Unitedin pelaajia ”unissa kävelemisestä” ja vastustajan ”pelkäämisestä”. Sky Sportsin asiantuntijan mukaan joukkueen esitykset alkavat muistuttamaan myös uhkaavasti niitä suorituksia, joita seuralta nähtiin sen entisten valmentajien alaisuudessa.
– Unitedin on löydettävä jotain jostain. Ottelun lopussa heillä ei ollut minkäänlaista kiirettä. Oletus on, että United antaisi tasatilanteensa kaikkensa ja ottaisivat riskejä saadakseen voiton, mutta nyt he näyttivät vain pelkäävän Palacen vastaiskuja, Neville totesi.
[readmore from=Manchester-United]
– Tämä ei ollut hyvä ilta Unitedille. Tällaiseen suorittamiseen ei ole varaa. Louis van Gaalin ja José Mourinhon aikakaudella sanoin aina sitä, että he voivat joko voittaa tai hävitä otteluita, mutta he eivät saa olla tylsiä. Ja tämän ottelun katsominen oli tylsää.
– Usein United antoi pelin vain ajelehtia. Sitä on tapahtunut paljon isoissa peleissä, joissa joukkueelta on puuttunut voitonhalua ja uskoa omaan tekemiseen. Nyt samaa on alkanut tapahtua sarjataulukon häntäpäässä olevia seuroja vastaan.
– He vain kävelevät unissaan. He uskovat olevansa OK ja tekevänsä maalin, koska monta kertaa tällä kaudella he ovat pelanneet avausjakson huonosti ja voittaneet kamppailun toisen puoliajan aikana. Mutta juuri nyt homma ei vain klikkaa.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan