Amatöörisarjasta Englannin maajoukkueeseen viidessä vuodessa – valioliigahyökkääjä yllättyi Southgaten kutsusta

Aston Villan hyökkääjä Ollie Watkins on paljastanut olleensa yllättynyt siitä, että Gareth Southgate kutsui hänet Englannin maajoukkueryhmään maaliskuun MM-karsintaotteluihin.
25-vuotias Watkins siirtyi täksi kaudeksi Aston Villaan ja hänen debyyttikausi Valioliigassa on sujunut loistavasti. 28 pelaamassaan ottelussaan hyökkääjä on tykittänyt kymmenen maalia ollen joukkueensa paras maalintekijä.
Vielä viisi vuotta sitten Watkins pelasi Weston-Super-Maren riveissä Englannin amatöörisarjaa. Sittemmin hän edusti Exeteriä ja Brentfordia ennen Villa-siirtoaan. Watkinsin urakehitys muistuttaa hieman Jamie Vardyn vastaavaa.
– Olen todella innoissani ollessani täällä. Ollakseni rehellinen, en todellakaan odottanut, että saan kutsun, Watkins kertoi tiistaina FA:n lehdistötilaisuudessa.
– Kun asia selvisi minulle, olin hieman shokissa ja samalla myös ikionnellinen.
Englannin maajoukkueessa Watkins pääsee seuraamaan läheltä Harry Kanea, jolta hän on yrittänyt ammentaa oppia viime vuosien aikana.
– Kysyin Beniltä (White, Englannin valmennusryhmästä) noin kolme ja puoli vuotta sitten Brentfordissa siitä, millainen pelaaja Harry Kane on.
– Kysyin kuinka hän harjoittelee, mitä hän tekee ja miten hän huolehtii itsestään. Vain saadakseni sisäpiiritietoa kuinka hän toimii.
– Ja nyt, kolme ja puoli vuotta myöhemmin olen täällä harjoittelemassa hänen kanssaan. On hienoa, että pääsen näkemään kuinka hän työskentelee päivittäin. Hän on pelaaja, jolta voin ammentaa oppia.
Watkinsin maajoukkuedebyytti saatetaan nähdä torstaina, jolloin Englanti kohtaa MM-karsintojen avauskamppailussaan lilliputtimaa San Marinon.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Arsenal ja Man United pettyivät Mestarien liigassa
- Wilfried Zaha onnistui Old Traffordilla – Valioliigaseurat Mestarien liigassa tasatilanteissa
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Pep Guardiola vertasi nykyjalkapallon tilannetta pikaruokaan: ”Luuletteko että meillä on aikaa prosesseihin?”
- Pep Guardiola lähettää Rodrin avaukseen – toipilaskaksikko myös Leipzigiin
- Arsenal joutunee Pohjois-Ranskassa kuumaan paikkaan – viranomaiset ottavat Mestarien liiga -illan tosissaan
- Sky: Jadon Sancho lähtee Man Unitedista tammikuun siirtoikkunassa
- Lähde: Valioliigan kuljetuskuningas useaksi viikoksi sivuun – Englannin A-maajoukkue tarvitsee korvaajan?
- Ihmeiden aika ei ole ohi! Lontoon liepeiltä hämmentävä sopimusuutinen
- Manchester Unitedissa epäonnistunut Wilfried Zaha ei pelkää paluuta Old Traffordille – ”En halunnut urani kuolevan”
- Zlatan Ibrahimovic kyseenalaistaa Erik ten Hagin pätevyyden – ”Mistä tällä valmentajalla on kokemusta?”
- Tottenham-Liverpool -ottelun jälkipyykki ei vielä pesty – isosta tuomiosta valitus
- Sir Jim Ratcliffe muuttamassa mielensä Manchester Unitedista
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Manchester Unitedissa epäonnistunut Wilfried Zaha ei pelkää paluuta Old Traffordille – ”En halunnut urani kuolevan”
- Athletic: Liverpool-tähti sivussa maajoukkuetaukoon saakka
- Chelsea tyrmäsi Fulhamin salamamaaleilla – Mykhaylo Mudryk onnistui viimein
- Ihmeiden aika ei ole ohi! Lontoon liepeiltä hämmentävä sopimusuutinen
- Sky: Jadon Sancho lähtee Man Unitedista tammikuun siirtoikkunassa
- Chelsean jättihankinta avasi viimein maalitilinsä – Mauricio Pochettino kehui suojattiaan: ”Ei ole helppo sopeutua”