Koirankopista sankariksi – ex-valioliigapelaaja povaa Jesse Lingardille suurta roolia EM-kisoihin: ”Todellinen täsmäase Southgatelle”

Ex-valioliigapelaaja Trevor Sinclairin mukaan Jesse Lingardin on pakko olla mukana Englannin EM-kisamiehistössä, ja hänen tulee pelata kisoissa suuressa roolissa.
Sinclair perustaa näkemyksensä siihen, että Lingard on ollut kuin uudesti syntynyt siirryttyään tammikuussa lainalle West Hamiin.
28-vuotias Lingard on takonut West Hamissa seitsemässä pelaamassaan ottelussaan viisi maalia ja antanut kaksi maalisyöttöä. Hyvien peliesitysten myötä Lingard sai kutsun myös Englannin maajoukkueeseen pienen tauon jälkeen.
Lingard teki paluun maajoukkuepaitaan torstaina, kun Englanti kohtasi Wembleyllä San Marinon. Sinclair vakuuttui keskikenttäpelaajan otteista myös MM-karsintaottelussa.
– Hänen peliesityksensä oli kuin hengitys raikasta ilmaa, Sinclair sanoi talkSPORT:lle.
– Hän näytti energiselta, oli nälkäinen ja pelasi loistavalla tasolla.
Lingard ei ole esiintynyt viime vuosien aikana edukseen ja alkukaudesta hän jäi Manchester Unitedissa täysin statistin rooliin. Sinclair on erityisen iloinen siitä, että Lingard ei luovuttanut, vaan kääri hihat ylös ja alkoi hommiin.
[readmore from=Jesse-Lingard]
– Hän näyttää nälkäiseltä ja nauttii todella jalkapallosta. Olen nähnyt hänen haastattelunsa, jossa hän sanoi: ”Olisin voinut sääliä itseäni ja antaa periksi”, Sinclair lisäsi.
– Jälleen yksi tarina, jossa olet käynyt korkealla ja yht’äkkiä päädyt risteykseen, jossa käännät joko hihasi ylös tai vajoat itsesääliin ja luovutat. Hän valitsi ensimmäisen.
– Lingard on ollut loistava West Hamissa, joten en ollut yllättynyt tuosta esityksestä (San Marinoa vastaan).
– Hän on todellinen täsmäase Gareth Southgatelle. Hän tekee paljon epäitsekkäitä ratkaisuja sekä pelin kannalta tärkeitä juoksuja puolustuslinjojen taakse, joilla hän rikkoo vastustajan puolustuslinjan.
– Olen vakuuttunut siitä, että hän voi olla todellisessa avainroolissa tulevissa EM-kisoissa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Thomas Tuchel nimesi Englannin maajoukkueen kesäkuun peleihin – Ivan Toney pitkästä aikaa mukana
- RMC: Chelsea kiinnostunut Eintracht Frankfurtin hyökkääjästä – suuri hintalappu siirron esteenä?
- ESPN: Tällaisia pelaajia Rúben Amorim haluaa Manchester Unitediin
- Son Heung-Minille sattui erikoinen haaveri Tottenhamin voitonjuhlissa – pokaalista taisteluarvet
- BBC: Arsenal lähellä jatkosopimusta luottolaiturin kanssa
- Lähteekö Man United -hyökkääjä seurasta? Sanoi suorat sanat hävityn finaalin jälkeen
- Bruno Fernandes puhui tulevaisuudestaan: ”Jos seura kokee, että…”
- Roy Keane kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin finaalitappiosta
- Luke Shaw latasi suorat sanat Manchester Unitedista: ”Emme ole edes lähellä”
- Ange Postecoglou puhui tulevaisuudestaan: ”Olisin pettynyt, jos…”

- Pep Guardiola aikoo ottaa saman riskin joka tuhosi Man Cityn kauden – ”Muuten lähden täältä”
- Rúben Amorim valmis jättämään Manchester Unitedin jos seurajohto ja kannattajat niin haluavat