Spesialistin arvio kylmää 20 miljoonaa puntaa sijoittanutta valioliigaseuraa – lontoolaiskomeetan paluu pitkän ja hankalan tien päässä

Crystal Palace on monin tavoin tienhaarassa. Managerilegenda Roy Hodgson siirtyi kauden päätteeksi sivuun, ja lähes puolet joukkueen pelaajista on sopimustensa lopussa. Perinteikäs etelälontoolaisseura saattaa siis näyttää edustusjoukkueensa osalta ensi kaudella varsin erilaiselta kuin tänä keväänä.
Yksi pelaajista, jolla Eagles-sopimusta ja loistavaksi povattua tulevaisuutta kuitenkin vielä riittää, on 22-vuotias Eberechi Eze. Pelintekijän tiehen tuli kuitenkin kauden päätöshetkillä isoa kärsivällisyyttä vaativa vastamäki.
Eze sai harjoituksissa vakavan, leikkaushoitoa vaativan akillesjännevamman. Kauden kaksi viimeistä peliä jäi väliin, mutta se ei riitä edes alkuun nyt edessä olevalla kuntoutumisjaksolla.
Urheilutieteeseen erikoistunut tohtori Rajpal Brar arvioi The Indenpendentin mukaan, että komeetta saattaa tarvita täyteen vetoon palaamiseen jopa kaksi vuotta.
– Sen perusteella, mitä itse olen nähnyt, ja huippujalkapalloilijoiden parissa tehtyjen tutkimusten mukaan, menee seitsemästä yhdeksään kuukauteen, ennen kuin hän voi edes palata joukkueen mukaan.
– On toki aivan eri asia palata terveiden kirjoihin, kuin palata siihen kuntoon ja vireeseen, jossa oli ennen loukkaantumista. Uskon siihen menevän jotain 18 ja 24 kuukauden välillä.
Arsenalin junioreissa aloittanut hyökkäävä keskikenttäpelaaja ehti olla Fulhamin, Readingin, Millwallin, QPR:n ja Wycomben kirjoissa, ennen siirtoaan Palaceen viime kesänä. Selhurst Parkin isännät maksoivat lupauksesta 20 miljoonaa puntaa. Ensimmäisellä korkeimman sarjatason kaudellaan hän pelasi 34 valioliigaottelussa, teki neljä maalia ja antoi kuusi maalisyöttöä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Lähde: Yli 50 maalin hyökkääjä ei halua siirtyä Manchester Unitediin