Gareth Southgatella ylitarjontaa myös hyökkääjistä – 14 valioliigamaalia ei riittänyt kisapaikkaan

Yksi tiistai-iltana pettymään joutuneista englantilaispelaajista on ilman muuta Aston Villassa huikean kauden pelannut hyökkääjä Ollie Watkins; 14 valioliigamaalia eivät riittäneet tuomaan EM-kisapaikkaa.
Katso Gareth Southgaten kaikkia valinnat Englannin ryhmään täältä!
25-vuotiaan kärjen viime ajat ovat tähän saakka olleet yhtä syöksyä ylöspäin. Ensin ex-Brentford-luotsi Dean Smith halusi vanhan suojattinsa Villan rajusti vahvistuneeseen ryhmään – siirto Beesistä tapahtui viime syyskuussa, ja maksoi birminghamilaisille hulppeat 34 miljoonaa euroa. Sitten alkoivat valioliigaesiintymiset.
Watkins esiintyi Villan sarjakaudella ensimmäistä kertaa Sheffield Unitedia vastaan, syyskuun lopulla. Tuossa ottelussa, ja sitä seuranneessa vieraspelissä Fulhamia vastaan panokset pysyivät vielä piipussa. Lokakuun alun kotimatsi, jossa vastaan asettui hallitseva mestari Liverpool, osoitti Villa-kannattajille, millaisen kaappauksen seura oli tehnyt; Watkins iski hattutempun.
Pelejä kaikissa kilpailuissa kertyi lopulta kaudella 40, minuutteja vajaat 3500. A-maajoukkueeseen tie vei maaliskuun karsintapelissä lilliputti San Marinoa vastaan. Kuparinen rikkoutui myös tässä joukkueessa saman tien.
Moni odotti Arsenalin 19-vuotiaan Bukayo Sakan olevan etulinjasta viime vaiheessa karsittava nimi, Watkinsin sijasta. Valtavan työmäärän kaudella puskenut teinikomeetta kuitenkin matkaa kisoihin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin