Englannin kisamiehistöön yksi muutos – yllätysnimi hyppää Liverpool-pelaajan tilalle
Brightonin keskuspuolustaja Ben White on valittu loukkaantuneen Trent Alexander-Arnoldin tilalle Englannin lopulliseen EM-kisaryhmään.
Liverpoolin laitapakki loukkaantui viime keskiviikkona pelatussa ystävyysottelussa Itävaltaa vastaan, mikä antoi päävalmentaja Gareth Southgatelle sauman muuttaa miehistöään yhdellä uudella nimellä.
Odotuksena oli, että vapaan paikan täyttäisi joko Southamptonin keskikenttäpelaaja James Ward-Prowse tai West Hamin lainatähti Jesse Lingard. Myös Evertonin Ben Godfreyn uskottiin olevan vahvoilla.
[readmore from=EM-kisat]
Ystävyysotteluissa Itävaltaa ja Romaniaa vastaan vakuuttanut kolmikko jäi kuitenkin rannalle, kun Southgaten valinta kohdistui 23-vuotiaaseen Whiteen.
Vasta kaksi A-maajoukkueottelua urallaan pelanneen Whiten valinta oli pienoinen yllätys, mutta kertoo paljon Manchester Unitedin kapteeni Harry Maguiren tilanteesta.
Nilkkavammasta toipuvan Maguiren pelaaminen EM-kisoissa on yhä epävarmaa, minkä takia Whitesta saattaa olla Southgatelle paljon enemmän käyttöä kuin Lingardista tai Ward-Prowsesta.–
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Man City joutuu kauden ratkaisupeleihin ilman ykkösvahtiaan
- Gary Neville: Tästä syystä Manchester Unitedin pitäisi luottaa Erik ten Hagiin
- Mikel Arteta uskoo edelleen Valioliigan mestaruuteen: ”Jalkapallo on opettanut minulle sen”
- Graeme Souness latasi suorat sanat Manchester Unitedin pelaajista: ”En voisi nousta sängystäni, jos minua syytettäisiin tuollaisesta”
- Manchester Unitedin huippulupaukset ratkaisijoina – Chelsea nousi kuudenneksi
- Valioliiga-seurat äänestävät VAR:n poistamisesta ensi kuussa
- Chelsea saa bonusmaksun Real Madridin finaalipaikasta – kiitos Eden Hazardin
- Arsenal on kiinnostunut Bundesliigan hyökkääjälupauksesta
- Liverpoolin apuvalmentaja sai uuden pestin huippuseurasta
- Roberto De Zerbi halusi Chelsea-tähden Brightoniin: ”Aiheuttaa meille ongelmia”
- Manchester Unitedin huippulupaukset ratkaisijoina – Chelsea nousi kuudenneksi
- Valioliiga-seurat äänestävät VAR:n poistamisesta ensi kuussa
- Chelsea saa bonusmaksun Real Madridin finaalipaikasta – kiitos Eden Hazardin
- Liverpoolin apuvalmentaja sai uuden pestin huippuseurasta
- Arsenal on kiinnostunut Bundesliigan hyökkääjälupauksesta
- Roberto De Zerbi halusi Chelsea-tähden Brightoniin: ”Aiheuttaa meille ongelmia”
- Independent: Bayern München haluaa Bruno Fernandesin – Manchester United ei poissulje siirtoa
- L’Équipe: Aston Villa neuvottelee PSG-pelaajan kanssa sopimuksesta
- Ange Postecoglou ei säästellyt sanojaan: ”Tottenhamin perustukset ovat todella hauraita”
- Virallista: Raphaël Varane jättää Manchester Unitedin