Skotlannin rugbytaustainen hyökkääjäjärkäle paljastaa: EM-tuomari varoitti häntä jo ennen peliä ja kehotti sitten pyytämään anteeksi Englannin Luke Shaw’lta

Queens Park Rangersin ja Skotlannin maajoukkueen kärkipelaaja Lyndon Dykes sanoo, että espanjalainen erotuomari Antonio Mateu Lahoz kävi varoittamassa häntä kyynärpäiden käytöstä jo ennen EM-kisojen Englanti-ottelun alkamista.
Liki 190-senttisellä Dykesilla on rugbytausta, mikä näkyy kentällä. Hän on peloton ja kovaotteinen eikä säästele itseään kaksinkamppailutilanteissa.
Hegemoniaottelussa Englantia vastaan Dykes pääsi heti rymistelemään, ja ottavana osapuolena oli laitapuolustaja Luke Shaw, joka jäi hetkeksi makaamaan kentän pintaan. Tilanteesta ei tuomittu rikettä.
– Mielestäni osuin vain polvellani hänen jalkaansa, 25-vuotias Dykes kertaa The Scotsmanin mukaan.
– Erotuomari itse asiassa veti minut etukäteen sivuun ja yritti varoittaa minua pääpelitilanteista ja vastaavista. Hän veti minut sivuun alkuverryttelyn aikana. (Sitten) hän yritti saada minut pyytämään anteeksi (Shaw’lta), hän jatkaa.
– Tietenkin annoin hänelle pienen iskun siinä, ja luulen, että muutama Englannin joukkueen kaveri ei halunnut sellaista kohtelua.
Dykes kertoo nauttineensa siitä, että pääsi ottelun aikana vääntämään kunnolla Englannin ison topparin Tyrone Mingsin kanssa.
– Se oli hyvä taistelu. Pidin siitä.
Skotlannin ja Englannin kohtaaminen päättyi maalittomaan tasatulokseen.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Kevin De Bruyne uskoo tämän osa-alueen Interissä tuottavan Manchester Citylle ongelmia – vertasi Valioliigan pieniin seuroihin
- Ennakkopaketti Mestarien liigan finaaliin Manchester City – Internazionale: Mistä näet pelin, arvioidut avaukset, valmentajien kommentit
- Nämä Interin pelaajat Pep Guardiola nosti esille ennen Mestarien liigan finaalia
- Athletic: PSG-pomolla kiemuraiset kytkökset Qatarin tarjouksessa Manchester Unitedista
- Saudi-Arabiasta valmistellaan jättitarjousta Manchester Cityn tähtipelaajalle
- Erling Haaland saapui ratkaisemaan Manchester Cityn ongelmakohdan – tämä yksityiskohta joukkueen pelissä turhautti norjalaistähteä
- TalkSPORT: Harry Maguire ei halua jättää Manchester Unitedia – Erik ten Hag haluaisi myydä topparin
- Bild: Liverpoolin jättävä Naby Keïta löysi uuden seuran
- Ura jatkuu sittenkin! Ben Foster, 40, allekirjoitti jatkosopimuksen suursuosion saaneen Wrexhamin kanssa
- Telegraph: Arsenal tarjoaa yli sata miljoonaa euroa Declan Ricestä – West Ham aikoo käyttää rahat kolmeen pelaajaan
- Nämä Interin pelaajat Pep Guardiola nosti esille ennen Mestarien liigan finaalia
- Saudi-Arabiasta valmistellaan jättitarjousta Manchester Cityn tähtipelaajalle
- Bild: Liverpoolin jättävä Naby Keïta löysi uuden seuran
- Athletic: PSG-pomolla kiemuraiset kytkökset Qatarin tarjouksessa Manchester Unitedista
- TalkSPORT: Harry Maguire ei halua jättää Manchester Unitedia – Erik ten Hag haluaisi myydä topparin
- Erling Haaland saapui ratkaisemaan Manchester Cityn ongelmakohdan – tämä yksityiskohta joukkueen pelissä turhautti norjalaistähteä
- Telegraph: Arsenal tarjoaa yli sata miljoonaa euroa Declan Ricestä – West Ham aikoo käyttää rahat kolmeen pelaajaan
- Lähde: Chelsea jatkaa valitsemallaan linjalla – on ottanut yhteyttä parhaat päivänsä nähneeseen megatähteen
- Telegraph: Manchester Unitedin siirtokohde sai merkittävän jatkosopimustarjouksen
- Nyt se on varmaa: Declan Rice lähtee West Hamista