Virallista: Britannian hallitus ei salli täyttä stadionia EM-kisojen loppuotteluun – Wembleyn lippujen hinnat huitelevat pilvissä
Kuva: Getty Images
Kaikki on valmista sunnuntaita varten, kun Englanti saa vastaansa Italian EM-kilpailujen loppuottelussa. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että Wembleylle ei oteta kannattajia täyden kapasiteetin verran.
Käsillä on historiallinen tilaisuus tämän päivän nuorille ja vanhemmille, jotka kannattavat Englantia. Maajoukkue on viimeksi pelannut miesten arvoturnausfinaalissa vuonna 1966, jolloin se voitti maailmanmestaruuden kotikisoissaan.
Englanti varmisti paikkansa loppuottelussa myöhään keskiviikkona kaatamalla Tanskan 2–1 jatko-ottelun jälkeen. Italia päihitti omassa semifinaalissaan Espanjan rangaistuspotkuilla.
Noin 40 000 henkeä seurasi aiemmin paikan päältä, kun Gareth Southgaten luotsaama miehistö päihitti Saksan neljännesvälierissä. Yleisörajoituksia löyhennettiin lisää Tanska-ottelua varten. Sitä oli katsomassa 60 000 ihmistä.
[readmore from=Englanti]
Täyteen salia ei kuitenkaan enää vedetä. Britannian pääministeri Boris Johnsonin virallisen edustajan mukaan ”ei ole olemassa suunnitelmia kapasiteetin kasvattamiseksi”.
Se tarkoittaa sitä, että loppuottelulippuja on ollut hankalaa hankkia. Loppuottelu on virallisesti loppuunmyyty, ja mahdolliset vapautuvat liput Euroopan jalkapalloliitto UEFA myy hakijoille.
Halvimman kolmannen kategorian lippujen hinnat ovat yli 340 euroa. Ensimmäisen luokan liput ”kustantavat” 1 100 euroa, kertoo Talksport.
UEFA on tietenkin kieltänyt lipun omistajia jälleenmyymästä tikettejään ylihintaan. Inflatoituneita lippuja kaupitellaan silti nettihuutokaupoissa, kuten eBayssa, jopa 11 600 euron kappalehintaan.
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”