Teinihyökkääjän ennätysiirto Valioliigaan Portugalin viranomaisten tutkinnassa – kaupassa useita kyseenalaisia yksityiskohtia
Kuva: Getty Images
Fábio Silvan siirto Portosta Wolverhamptoniin on Portugalin viranomaisten tutkinnassa.
19-vuotias portugalilainen siirtyi Wolvesiin vuosi sitten kesän siirtoikkunassa 35 miljoonan punnan (40 miljoonan euron siirtokorvauksesta). Teinipojasta tuli 18-vuotiaana seuran historian ennätyshankinta.
Silvan siirroissa tehdyt useat sääntörikkomukset ovat herättäneet huomiota. Portugalilaislehti Correio de Manhan tietojen mukaan viranomaiset haluavat tietää, miksi Porto ei saanut suurempaa siivua Wolvesin maksamasta siirtokorvauksesta.
Porto nettosi summasta vain 30 miljoonaa euroa. Loput siirtokorvauksesta menivät komissioina kahdelle agenttiyhtiölle GestiFutelle (seitsemän miljonaa) ja FTV:lle (kolme miljoonaa). Jälkimmäisen yhtiöistä omistaa Silvan oma isä.
Porto ilmoitti myös tuoreessa talousraportissaan ansainneensa tuottoja vain 25 miljoonaa euroa Silvasta saadusta korvauksesta. Seura ei vastannut minne jäljelle jäänyt viisi miljoonaa euroa kului.
Viranomaisten tutkinta liittyy laajempaan Operaatio Punainen Kortti -tutkintaan, jonka tarkoituksena on selvittää Portoon ja Benficaan liittyviä agentteja ja siirtoja. Seurat ovat Portugalin suurimpia.
Benfican puheenjohtaja Luis Filipe Vieira erosi aiemmin tässä kuussa tehtävistään jouduttuaan kotiarestiin syytettynä rahanpesusta ja veropetoksesta.
Correio de Manha mainitsee myös toisen siirtoon liittyvän sääntörikkomuksen. Tapaukseen liittyy Cristiano Ronaldoa ja José Mourinhoa edustava pelaajagentti Jorge Mendes.
Lehti uutisoi PP Sports -yhtiön laskuttaneen 500 000 euroa ja verot Porton sijaan suoraan GestiFutea johtavalta Mendesiltä Silvan siirrosta. Yhtiön omistava agentti Pedro Pinho on tällä hetkellä Portugalin julkisen ministeriön ja veroviranomaisten tutkinnan alla.
Silva ei ole vielä toistaiseksi onnistunut täyttämään korkeaa hintalappuaan Wolvesissa. Portugalilainen teki ensimmäisellä valioliigakaudellaan 32 otteluun neljä maalia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- West Ham -hyökkääjä voi siirtyä hetkenä minä hyvänsä
- Manchester Unitedin penkinlämmittäjän siirto lähestyy, vai lähestyykö?
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”