Brentford-Norwich -ottelun pohjoismainen sävy tulikin vierailta – Teemu Pukki iski voittomaalin

Brentfordin kannattajat saapuivat lauantai-iltapäivällä kotistadionilleen varmasti mielessään kolme pistettä, vieraana kun oli surkean alkukauden esittänyt Norwich City.
Kaksijakoisesta pelistä tuli vieraille riemukas, loppulukemat 1-2.
Canaries tuli peliin otteella, jonka perusteella ei uskoisi että joukkue oli vielä lauantaiaamuna isäntiään 10 pistettä jäljessä.
Jo kuudennella minuutilla nähtiin pohjoismaista magiaa vieraiden taholta. Mathias Normann teki ensimmäisen valioliigamaalinsa mahtavan yksilösuorituksen päätteeksi vedolla oikeaan alakulmaan.
Mikäli oheinen upotus ei aukea, voit katsoa sen sisällön täältä.
Teksti jatkuu upotuksen jälkeen.
And it was their first PL goal away from home in 2021/22.
Beesin otteluissa Pohjoismaat ovat aina läsnä, jo joukkueen tanskalaisista taustoista ja manageri Thomas Frankista alkaen. Niin ne olivat myös nyt, tosin vieraitten toimesta. Norjalaisen Normannin osumaa seurasi 29. minuutin rankkarimaalillaan Teemu Pukki.
Pukki hankki pilkun itse, hänelle tyypillisellä juoksulla linjan taakse. Vaihdosta varttia aiemmin tullut Charlie Goode joutui kaatamaan Huuhkajat-kärjen.
Maali oli Pukille kauden kolmas, ja koko Norwichille kaudella Valioliigassa vasta viides.
Viivytystaistelu ratkaisi
Marcus Forss ei tappioasemasta huolimatta päässyt kentälle tauolta, vaan Frank luotti hyökkäysvoimassa ennemmin Malmössä syntyneeseen Saman Ghoddosiin.
Pukki oli hyvin lähellä päivän toista osumaansa toisen jakson edettyä vasta muutaman minuutin. Veto niukasti takakulman ohi. Pian tämän jälkeen Bryan Mbeumo karkasi, ja iski pallon ohi Canaries-vahti Tim Krulin. Maalia kuitenkin edelsi paitsio, eikä kavennus jäänyt voimaan.
Ghoddos kiitti peliminuuteista tunnin kohdalla upealla keskityksellä. Norwichin puolustus oli totaalisen pihalla vartioinnissaan, ja Rico Henryllä kaikki maailman tila maalilla, 1-2.
Mikäli oheinen upotus ei aukea, voit katsoa sen sisällön täältä.
Teksti jatkuu upotuksen jälkeen.
#BrentfordFC #BRENOR
Brentford haki tasoitusta Henryn osuman jälkeen raivokkaasti, ja sitä tarkoitusta varten verkkarit riisui myös Forss. Pitkän odottelun jälkeen turkulainen korvasi kentällä juuri Henryn, 69. minuutilla.
Isäntien toimitus kentällä vaikutti pitkään siltä, että Norwich joutuisi vielä luopumaan ainakin osasta pisteitä. Kuuden minuutin lisäaikakaan ei kuitenkaan lopulta saanut vieraita taipumaan. Brentfordin tappioputki on tosiasia, kun taas Canaries yli kaksinkertaisti pistesaaliinsa – ja ohitti taulukossa Newcastlen ainakin tilapäisesti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin