Cristiano Ronaldo ratkaisi Valioliigan huippuottelun ja teki jalkapallohistoriaa!

Manchester United palasi torstaina voittojen tielle, kun joukkue kaatoi Old Traffordilla pelatussa huippuottelussa Arsenalin maalein 3-2.
Ottelun avausmaali sekä puhuttanein tilanne nähtiin jo 13 minuutin pelin jälkeen. Arsenalin kulmatilanteessa Fred astui David de Gean jalan päälle ja espanjalaisvahti putosi kivuliaan näköisenä kentän pintaan.
Ottelun erotuomari Martin Atkinson ei kuitenkaan nähnyt tilannetta ja peli sai jatkua. Arsenalin Emile Smith Rowe käytti tilanteen hyväkseen ja laukoi rangaistusalueen rajalta pallon tyhjään maaliin de Gean maatessa kentän pinnassa.
Samanaikaisesti kuin pallo ylitti maaliviivan, havahtui Atkinson tilanteeseen ja vihelsi pelin poikki. Se oli kuitenkin Unitedin kannalta myöhäistä ja VAR-tarkastuksen jälkeen osuma hyväksyttiin. 0-1.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
One of the strangest goals we've ever seen.
United nousi tasoihin vain muutamaa minuuttia ennen taukovihellystä. Heikon ottelun alun pelannut Fred hyvitteli aiempia töppäilyjään, kun hän alusti Bruno Fernandesin tekemän tasoitusmaalin. Fernandes sai hienon syöttökuvion päätteeksi pallon loistopaikkaan eikä epäonnistunut maalinedustalta. 1-1.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
xG: 0.36-0.42
Shots: 8-8
Shots on target: 5-3
Big Chances: 0-0
Touches in opp. box: 9-9
Possession: 57%-43%
Pass accuracy: 86%-79%
Corners: 2-5
Toisen puoliajan alku oli erittäin vauhdikas. Pelikello ei ehtinyt vierähtää edes kymmentä minuuttia, kun molemmissa kenttäpäädyissä kolisi.
Ensin Cristiano Ronaldo vei isännät johtoon, kun hän sai putata pallon lähietäisyydeltä maaliin Marcus Rashfordin loistavasta syötöstä. Maali oli Ronaldolle hänen uransa 800:s ja hän ylitti historian ensimmäisenä pelaajana kyseisen rajapyykin. 2-1.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
𝗘𝗜𝗚𝗛𝗧-𝗛𝗨𝗡𝗗𝗥𝗘𝗗 goals for Cristiano Ronaldo.
Ei kuitenkaan mennyt kuin muutama minuutti, kun Martin Ødegaard hiljensi kotiyleisön. Norjalainen oli jäänyt täysin vapaaksi rangaistusalueen rajalle ja laukoi pallon maata pitkin ohi myöhässä tilanteeseen reagoineen de Gean. 2-2.
Ottelun ratkaisu nähtiin 20 minuuttia ennen loppua. Fred jätti jälkeensä tasoitusmaalin tehneen Ødegaardin, joka liukui todella hölmösti omalla rangaistusalueella brassipelaajan jaloille. Tämäkin tilanne tarkistettiin VAR:lta, jonka jälkeen Unitedille tuomittiin täysin oikeutetusti rangaistuspotku.
Enää ei ollut Bruno Fernandesilla vetovastuuta, vaan Ronaldo asteli tällä kertaa pallon taakse. Ensimmäistä kertaa United-paluunsa jälkeen rangaistuspotkua vetämään päässyt Ronaldo pamautti pallon keskelle maalia, eikä vasemmalle aavistanut Aaron Ramsdale mahtanut mitään. 3-2.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Viimeisen kaksikymmenminuuttisen aikana Arsenal hallitsi palloa, mutta United oli lähempänä maalintekoa. Bruno Fernandes ei kuitenkaan onnistunut viimeistelemään illan toista osumaansa nopeasta vastahyökkäyksestä.
Kotivoitollaan Manchester United nousi 21 pisteeseen ja sarjataulukon seitsemänneksi. Arsenal on kerännyt kauden 14 ottelustaan 23 pistettä ja jatkaa viidentenä.
Torstai-illan toisessa kamppailussa Tottenham kaatoi kotikentällään Brentfordin. Tottenhamin ensimmäinen osuma kirjattiin Sergi Canósin omaksi maaliksi, toisesta vastasi Heung-min Son.
LUE MYÖS:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Man Unitedin vire ”hävettää” Rúben Amorimia – portugalilaisluotsi kyseenalaisti tulevaisuutensa seurassa
- Arsenal nousi kahden maalin takaa tasoihin Liverpoolin vieraana – kotiyleisö buuasi entiselle suosikilleen
- West Ham katkaisi surkean putkensa jatkamalla Man Unitedin vastaavaa
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”