Manchester Unitedin tuore saksalaiskäskijä ensi kertaa median edessä: ”Kyse on sattumanvaraisuuden minimoinnista”
Ralf Rangnick puhui perjantaina ensi kertaa medialle Manchester Unitedin väliaikaismanagerina. Kenties hieman yllättäen ensimmäisenä laajemmalle levisi kommentti joka koski Chelseaa.
– Kun he ottivat minuun yhteyttä helmikuussa, he puhuivat vain neljän kuukauden pestistä väliaikaismanagerina. Täällä (United) on kyse kuudesta ja puolesta kuukaudesta, ja kuten tiedätte, sen jälkeen jatkan seuran neuvonantajan tehtävissä kaksi vuotta.
– Lopulta en voinut kieltäytyä, kun Manchester Unitedin kaltainen seura tarjosi tällaista pakettia, saksalainen jatkoi.
Kaikkialta kehuja, ja suoranaista idolisointia keräävä valmentaja ei ole aiemmin konkreettisesti työskennellyt Valioliigan parissa. Hän seurasi torstain Arsenal-ottelua Old Traffordin lehtereiltä.
– Olen perehtynyt hyvin siihen, mitä sarjassa tapahtuu. Joukkueessa on kokemusta ja taitoa, haaste on tuoda siihen parempi balanssi. Eilenkin tarvittiin kolme maalia voittamiseen. United päästää lähes kaksi maalia keskimäärin ottelua kohti, ja se on liikaa.
Odotettavissa lienee saksalaista tehokkuutta, jopa viihdearvon kustannuksella.
– Eilinen peli oli varmasti viihdyttävä yleisölle, mutta valmentajan näkökulmasta tuollaisia ei tarvittaisi kovin usein. Minulle kyse on sattumanvaraisuuden minimoinnista ja pelin kontrolloinnista.
- Jättinöyryytys! Manchester United teki kyseenalaista historiaa
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan