The Athletic: Tottenhamissa tapahtumassa paljon jo tammikuussa – ovet käyvät molempiin suuntiin
Antonio Conte on aloittanut projektinsa Pohjois-Lontoossa. Tottenhamin italialaisluotsi on tunnettu siitä, että hän haluaa muokata kokoopanon täysin omaan pelitapaansa sopivaksi.
Mahdollisia tulijoita ja lähtijöitä oli listaksi asti jo ennen kuin Conten sopimus Spursin kanssa varmistui.
The Athletic avasi Tottenhamin tammikuun mahdollisia siirtoja omiin lähteisiinsä viitaten. Lehden mukaan lähtijöiden joukkoon lukeutuu varsin todennäköisesti 29-vuotias irlantilaispakki Matt Doherty.
Vähälle vastuulle jäänyt oikean laidan pelaaja ei kuulu Conten suunnitelmiin. Sama koskee myös Spursin pitkäaikaista profiilipelaajaa Dele Allia. Athleticin mukaan on mahdollista, että hän lähtee tammikuussa aluksia lainalle, mutta todennäköisesti osto-option kera.
Hollantilaislaituria Steven Bergwijnia on huhuttu myös pois Lontoosta. Hänen on uumoiltu palaavan kotimaahansa. Hänen tulevaisuus on lehden mukaan edelleen avoin. Conte haluaa edelleen nähdä Bergwijnin pelaavan ja tämän tulevaisuus voi hyvinkin edelleen olla Spursissa.
Tulijoiden listalla huhuja on ollut valtavasti. Varsinkin Contelle ennestään Italiasta tutut Stefan de Vrij, Arturo Vidal ja Marcelo Brozović ovat nousseet otsikoihin useampaan otteeseen. Athletic ei omiin lähteisiinsä nojaten usko kenenkään edellä mainituista saapuvan tammikuussa.
Sen sijaan urheilutoimenjohtaja Fabio Paraticin ex-seuran Juventuksen yhdysvaltalaispelaaja Weston McKennie on Tottenhamin hankintalistalla. Suhteet Torinoon ovat kunnossa ja McKennie nähdään Conten näköisenä pelaajana.
Myös Valioliigan sisäistä liikennettä on Athleticin mukaan odotettavissa. Tottenham on kiinnostunut niin Wolverhamptonin Adama Traoresta kuin Newcastlen Allan Saint-Maximinista. Viimeksi mainitun uskotaan olevan jopa Spursin ykköskohde tammikuussa.
Eri asia on, että suostuuko putoamistaistossa oleva maailman rikkain seura hänet myymään. Ranskalainen lienee viimeinen pelaaja, josta Harakat haluaisi luopua.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Sheffield Wednesday yrityssaneeraukseen – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Chelsean päävalmentaja hehkuttaa timanttiaan: ”Hyvin samanlainen kuin Cole Palmer”
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- Fantasy Premier League: GW 9 – katso parhaat vaihtoehdot kapteeniksi
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi

- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen