Onko Cristiano Ronaldo ongelma Man Unitedille vai osa ratkaisua? ”Joko Ronaldo muovautuu tai sitten se on väärä palikka tähän jengiin”

Manchester United hävisi maanantaina Wolverhamptonille kotonaan 0-1. Esitys oli todella aneeminen ja aiheutti paljon myös keskustelua. Laitapuolustaja Luke Shaw toi yllättävän suorasti esille myös ongelmat joidenkin pelaajien asennepuolella.
Ralf Rangnick koki ensimmäisen tappionsa Unitedin puikoissa. Hän otti managerin pestin vastaan Ole Gunnar Solskjærin saatua potkut.
Valmentajan vaihdon ja pelillisten ongelmien lisäksi United on tämän kauden paistatellut otsikoissa Cristiano Ronaldon voimin. Portugalilainen supertähti palasi kauden alla Old Traffordille Juventuksesta.
Ronaldo on tehnyt komean määrän maaleja palattuaan ja pelastanut loppuhetkien osumillaan lukuisia pisteitä Unitedille, mutta soraääniäkin on kuultu.
[readmore from=Manchester-United]
Onko portugalilaistähti osittain jopa syyllinen pelillisen puolen ongelmiin isossa kuvassa?
Red Room -museon perustaja ja Unelmien teatteri -podcastin juontaja Jere Virtanen näkee asiassa kaksi puolta.
– Ronaldo on edelleen omalla tontillaan maailman parhaita. Upeaa, että hän palasi joukkueeseen. Osoittaa myös jotain, että joukkueen kipuilusta huolimatta Ronaldo on tehnyt näin paljon maaleja.
Virtanen ei usko, että portugalilainen olisi tuhonnut joukkueen kemiaa tai henkistä puolta millään tavalla. Taktiikan ja pelitavan sovittaminen Ronaldon vahvuuksiin onkin sitten toinen kysymys.
– Jos Ronaldo ei välillä saa kentällä mitään aikaiseksi, niin onko ongelma hänestä johtuva vai taktiikasta, joka ei vain sovi hänen kaltaiselleen pelaajalle?
– Siitä päästäänkin seuraavaan keskusteluun. Kenen päätös Ronaldon hankkiminen oli? Johtuiko huono formi siitä, että yritettiin muuttaa pelitaktiikkaa hänelle sopivammaksi vai pelattiinko samalla taktiikalla kuin ennen, johon Ronaldo ei vain sovi?
Virtanen kertoo itse olleensa sitä joukkoa, joka oli tyytyväinen Solskjæriin ja joukkueen tekemiseen hänen alaisuudessaan.
– Se viimeinen formi ennen Olen potkuja oli tietenkin aivan surkea. Peli oli täysin sekaisin. Silti Brunon (Fernandes) ja Ronaldon hankintojen välissä United oli koko sarjassa toiseksi eniten pisteitä kerännyt joukkue.
– Tehtiin yli viisi maalia kahdeksassa pelissä. Yli neljän maalin otteluja taisi olla toistakymmentä. Comeback-voittojakin liki 15. Siitä huolimatta, että pelillisesti näytimme hakevan itseämme. Oliko silti Ole riittämätön vai ympärille rakennettu tiimi riittämätön?
Esille nousee teoreettinen valmentajakaksikko Rangnick-Solskjær, joka olisi Virtasen mielestä voinut toimia kaikilla sektoreilla täydellisesti. Myös ihmisjohtamisen saralla.
Virtanen myöntää, että joitain vaikutuksia huonompaan Ronaldon hankinnalla saattoi olla.
– Kyllähän Ronaldon saapumisessa ja huonossa formissa valitettavasti jotain korrelaatiota on, koska eihän meidän pelimme noin hukassa esimerkiksi viime kaudella ollut.
Solskjær pyrki pelaamaan nopeaa jalkapalloa, jota vielä viime kaudella nähtiinkin. Tilanteenvaihtoihin reagoitiin nopeasti ja yläoksille oli vauhtia sekä nuoruuden intoa.
Rangnick taas on ollut aggressiivisen prässipelaamisen puolestapuhujia jo erittäin kauan.
– Joko Ronaldo siihen muovautuu tai sitten se on väärä palikka tähän jengiin. On Ronaldo juossut ainakin paljon. Heat mapin osalta varmasti alempana kenttää kuin moneen vuoteen.
Portugalilainen mättää maaleja ja tekee myös töitä kenties eri tavalla, kuin joskus aiemmin. Palo voittaa on nähtävissä jo kaukaa, mutta onko hän silti oikeassa joukkueessa?
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin