Virallista: Everton lainasi hyökkääjän toisesta Valioliiga-seurasta – tammikuun kolmas hankinta
Kuva: Getty Images
Aston Villan laitahyökkääjä Anwar El Ghazi siirtyy loppukaudeksi lainalle Evertoniin.
Hollantilainen El Ghazi, 26, on Toffeesin kolmas hankinta tammikuun siirtoikkunassa. Aiemmin joukkueeseen liittyivät jo laitapuolustajat Vitali Mykolenko Kiovan Dynamosta sekä Nathan Patterson Rangersista.
El Ghazi liittyi Aston Villan riveihin kesällä 2018 ja oli tärkeässa osassa nostamassa seuraa Valioliigaan. Kaikkiaan hän on pelannut Villassa 119 ottelua tehden niissä yhteensä 26 maalia ja syöttäen 16, mutta kuluvalla kaudella hän jäi birmginghamilaisseurassa vähälle vastuulle. Aiemmin urallaan El Ghazi on edustanut myös Lilleä ja Ajaxia. Hollannin A-maajoukkueessa hän on esiintynyt kahdesti.
– Olen todella innoissani. Everton on iso seura. En malta odottaa, että pääsen aloittamaan, kommentoi El Ghazi uuden seuransa sivuilla.
– Haluan näyttää laatuni joukkuekavereilleni, seuralle ja tietenkin kannattajille. Haluan tuoda hymyn heidän kasvoilleen.
– Olen pelannut Goodison Parkilla muutaman kerran, ja se on kaunis stadion.
Evertonin ja Aston Villan välillä on nähty tässä siirtoikkunassa muutakin liikehdintää, sillä laitapuolustaja Lucas Digne vaihtoi Toffeesin riveistä pysyvällä siirrolla Villaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut