Surkea alku ei lannistanut Liverpoolia – Jürgen Kloppin ryhmä nousi tappioasemasta ja piti mestaruushaaveet elossa!

Liverpool haki tiistai-iltana Villa Parkilta elintärkeät kolme sarjapistettä kukistamalla Aston Villan maalein 2-1.
Ottelun alku oli äärimmäisen viihdyttävä. Jo kolmannella minuutilla Douglas Luiz pääsi maalinedushässäkästä niittaamaan isännät johtoon. Liverpool-puolustajien näkemyksen mukaan tilannetta oli edeltänyt rike, mutta protestointi ei muuttanut tuomiota: 1-0.
Villan johto ei kuitenkaan kauaa kestänyt. Toisessa kenttäpäädyssä tapahtui vain pari minuuttia myöhemmin. Liverpool-toppari Joël Matip laukoi irtopallosta tasoituksen, joka oli jossain määrin hyvin samankaltainen kuin ottelun avausosuma. Tämä maali tarkastettiin VAR:lta mahdollisen rikkeen vuoksi, mutta tasoitusmaali pysyi voimassa: 1-1. Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Salama-alun jälkeen Villa Parkilla pelattiin liki tunti maaleitta. Toisen jakson lähestyessä puoliväliään Villa-puolustus nukahti ja Sadio Mané pääsi niittaamaan ottelun voittomaalin. Luis Díaz keskitti vasemmalta laidalta, ja täysin vaille vartiointia maalin edustalle jäänyt Mané puski pelivälineen maaliin: 1-2.
Manésta tuli maalinsa myötä kolmas Liverpoolin pelaaja, joka on tällä kaudella rikkonut Valioliigassa 15. maalin rajapyykin. Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
2013/14 Man City
◉ Yaya Touré
◉ Sergio Agüero
◉ Edin Džeko
2021/22 Liverpool
◎ Mohamed Salah
◎ Diogo Jota
◉ Sadio Mané
Firepower™
Liverpoolin johto oli sulaa yhtä nopeasti, kuin Villan avausjaksolla. Manén maalista oli hädin tuskin ehtinyt kulua viittä minuuttia, kun Danny Ings pyyhälsi läpiajoon. Hyvänä viimeistelijänä tunnettu englantilaishyökkääjä kuitenkin kompuroi palloon ratkaisevalla hetkellä ja tilanne kuivui kokoon.
Ings aiheutti Liverpool-puolustukselle päänvaivaa jatkuvalla syötöllä. Maalinälkä oli kova, mutta siitä huolimatta entinen Liverpool-hyökkääjä jäi maaleitta, vaikka sai kertaalleen lauottua pallon Alissonin selän taakse: paitsiolippu oli kuitenkin pystyssä.
2-1-vierasvoitto piti Liverpoolin mestaruushaaveet elossa. Liverpool nousi nyt tasapisteisiin sarjakärki Manchester Cityn kanssa, joka pelaa ”tasoittavan” ottelunsa huomenna keskiviikkona Wolvesin vieraana.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Tottenham hankkimassa Mathys Telin itselleen isolla summalla
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Lähde: Yli 50 maalin hyökkääjä ei halua siirtyä Manchester Unitediin
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Liverpoolin Andy Robertson Espanjan suurseuran kiikarissa