Evertonilla oli aikanaan mahdollisuus hankkia Norjan tähtihyökkääjä Erling Håland vain 60 000 punnalla (noin 70 500 euroa).

Håland, 21, tunnetaan tätä nykyä yhtenä Euroopan kuumimmista hyökkääjistä, ja hänelle tulee tänä kesänä mittariin vasta 22 vuotta.

[readmore from=Erling-Braut-Håland]

Norjalaiskärki siirtyy kuluvan kauden päätyttyä Manchester Cityyn 60 miljoonalla eurolla Borussia Dortmundista, jolle hän on iskenyt 89 ottelussa yhteensä 86 osumaa. Viime kaudella Håland teki kaikissa kilpailuissa yhteensä enemmän maaleja kuin Everton on tehnyt tällä kaudella Valioliigassa.

Evertonin entinen Skandinavian kykyjenetsijä Bryan King suositteli Hålandia Toffeesille, kun norjalaishyökkääjä oli 15-vuotias. King järjesti Hålandille testijakson Evertonissa vuonna 2016, mutta seuran akatemia hylkäsi hänet.

– Me olisimme voineet saada hänet 60 000 punnan korvauksella, kertoi King Timesin haastattelussa.

– Mutta yhteisymmärrys oli, että hän oli niin nuori ja iso, että kun hän vanhenisi ja muut pelaajat kasvaisivat myös, hän menettäisi tehonsa. Mutta niin ei tietenkään ole käynyt. Hänestä on vain tullut entistäkin tehokkaampi, nopeampi ja myös parempi.

Timesin mukaan Evertonilla oli muutamaa kuukautta myöhemmin toinenkin mahdollisuus hankkia Haaland, mutta silloinen urheilutoimenjohtaja Steve Walsh ei saanut seuralta hyväksyntää neljän miljoonan euron siirrolle.