Harry Kane teki historiallisen maalin ja pelasti Englannin – Gareth Southgaten ryhmä jatkaa silti lohkojumbona
Kuva: Getty Images
Saksa ja Englanti ottivat tiistaina yhteen Allianz Arenalla pelatussa Nations Leaguen ottelussa. Tasainen ottelu päättyi viihdyttävien vaiheiden jälkeen 1-1-tasapeliin.
Avausjaksolla ei nähty maaleja, hyväksyttyjä sellaisia, mutta nähtiin kaksi tilannetta, joiden vuoksi lisäaikaa pelattiin ensimmäisen nelivitosen jälkeen peräti kahdeksan minuuttia.
Leedsiä seurajoukkuetasolla edustava Kalvin Phillips koki kovia jo kahdeksannella minuutilla ja häntä hoidettiin pitkään kentällä. Pitkien hoitotoimenpiteiden jälkeen Phillips yritti jatkaa peliä, mutta vain kymmeniä sekunteja myöhemmin hän putosi uudestaan kentän pintaan ja hänet otettiin vaihtoon.
Toinen lisäaikaa aiheuttanut tilanne nähtiin kymmenen minuuttia myöhemmin, kun Jonas Hofmann laukoi pallon ohi Jordan Pickfordin. Maalia tarkastettiin jonkin aikaa VAR:lta, kunnes saatiin tuomio: paitsio, ei maalia.
Toista jaksoa ei ehditty kauaa pelata, kun Hofmann teki maalin, joka täytti kaikki hyväksymisen kriteerit. Englannin topparit, John Stones ja Harry Maguire, olivat täysin eksyksissä omilta tontiltaan ja Kieran Trippier nukahti linjan kanssa. Hofmann sai syötön boksiin ja pääsi vapaasti laukomaan pelivälineen ohi Pickfordin.
Englannin maalitykki Harry Kanelle siunaantui huippupaikka vartti ennen päätösvihellystä. Vaihdosta hetkeä aiemmin kentälle tullut Jack Grealish lähetti vasemmalta laidalta upean syötön takatolpalle, mutta Kanen laukaus avopaikasta painui suoraan päin Manuel Neueria.
Kane kuittasi aiemman sössimisensä viisi minuuttia ennen loppua. Hän hankki rankkarin melko teatraalisella kaatumisella, ja laukoi itse pallon 11 metristä sisään. Maali oli Kanelle A-maajoukkueuran 50. ja hän nousi sillä Englannin kaikkien aikojen maalintekijätilaston kakkoseksi ohi Bobby Charltonin. Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
All time England top goalscorers:
◎ Wayne Rooney: 53 goals, 120 caps
◉ Harry Kane: 50 goals, 71 caps
◎ Bobby Charlton: 49 goals, 106 caps
◎ Gary Lineker: 48 goals, 80 caps
◎ Jimmy Greaves: 44 goals, 57 caps
The half-century club is now a two-man band.
◎ Wayne Rooney: 53 goals, 120 caps
◉ Harry Kane: 50 goals, 71 caps
◎ Bobby Charlton: 49 goals, 106 caps
◎ Gary Lineker: 48 goals, 80 caps
◎ Jimmy Greaves: 44 goals, 57 caps
The half-century club is now a two-man band.
LUE MYÖS:
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
