Englanti yhä liian riippuvainen Harry Kanesta – hyökkäyshaastajilla pitkä matka paluuseen

Englanti kohtaa Nations Leaguessa tiistaina Unkarin, eikä lähtöasema ole mairitteleva. Kolmen leijonan ryhmä lähtee peliin lohkonsa jumbona, siis samalta sijalta kuin edellinen mestari Ranska omassa lohkossaan. Piste-erot ovat toki pienet; selkeällä voitolla Gareth Southgaten joukkue saattaisi nousta kärkipaikalle saakka. Selkeä voitto onkin se, jota hakemaan lähdetään.
Maalinteko on jalkapallojoukkueelle melko tärkeä asia – siinä Englanti on kilpailun tällä kaudella pelaamissaan kolmessa ottelussa onnistunut vasta yhden ainoan kerran. Ei ole kovin yllättävää, että tuon ainokaisen teki Harry Kane, päästessään Saksaa vastaan ampumaan rangaistuspotkun. Kapteenin tehot ovat toki hyvä asia, kun taas se että koko joukkueen maalinteko tuntuu lepäävän tämän harteilla, on huolestuttavaa.
AS Roman kanssa kovaa jälkeä tehnyt Tammy Abraham ei ole pystynyt talkoissa nousemaan pelastajaksi, kun taas Man United -kaksikko Jadon Sancho – Marcus Rashford on putoamassa kyydistä kokonaan.
– Heillä on paljon tekemistä mahtuakseen taas ryhmään mukaan, Southgate sanoo.
Hyökkäyspään tilanne ei sinänsä ole huono; Jack Grealish, Phil Foden ja Bukayo Saka saavat ansaitusti jatkuvia kehuja esiintymisistään, mutta niihin viimeisiin ratkaisuihin ei heistäkään ole ollut tekijää.
Englanti-Unkari käynnistyy Wolverhamptonin Molineux’lla kello 21.45 Suomen aikaa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- Kevin De Bruyne herättää kiinnostusta Serie A:ssa
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”
- Arsenalin haaveet kaatuivat Mestarien liigassa
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Kevin De Bruyne herättää kiinnostusta Serie A:ssa
- Rúben Amorim suorasanainen Man Unitedin erikoisesta kaudesta: ”Me voimme olla huonoin euroturnauksen voittanut joukkue”
- Rúben Amorim kommentoi Bruno Fernandesin siirtohuhuja: ”Suunnitelmamme eivät ole muuttuneet”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Toimittaja: Atlético pääsi Tottenham-topparin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta