Romelu Lukakun halu palata Chelseasta Internazionaleen on ollut ilmeinen jo hyvin pitkään. Pitkään on myös ollut selvillä se, että siirto ei taloudellisista syistä tule olemaan millään tavoin yksinkertainen.

Siirtoikkunan auettua asiassa on tiettävästi viimein tapahtunut konkreettista etenemistä.

Sky Italian mukaan belgialaisen laina takaisin Milanoon saattaa olla lähempänä kuin luultiin. Seurojen edustajat ovat tietojen mukaan tavanneet keskiviikkona. Näkemysero lainasummasta ei ole aiemmin luullun suuruinen; Chelsea haluaa vuoden lainasta 10 miljoonaa euroa, kun Internazionale olisi suostuvainen viiteen miljoonaan. Aiemmin liikkeellä oli tieto, jonka mukaan Chelsean vaatimus olisi ollut jopa 25 miljoonaa euroa.

Lukakun oma valmius reiluun palkanalennukseen on edesauttanut Internazionaleen palaamisen mahdollisuutta reilusti.