Salavihkaisen nousun huipulle tehnyt hyökkääjä viehättää José Mourinhoa

Italian pääsarjassa pelaavan AS Roman sisällä käydään läpi, kannattaako Wilfried Zahasta suorittaa muodollista tarjousta, kertoo siirtogurun asemaan noussut Fabrizio Romano. Crystal Palacea edustavan Zahan odotettiin siirtyvän mestaruuksista taistelevaan huippujuokkueeseen jo muutamia vuosia sitten, mutta pitkä jatkosopimus teki tästä käytännössä mahdotonta. Esimerkiksi heinäkuussa 2019 Palace suhtautui nuivasti Arsenalin esittämään 40 miljoonan punnan suuruiseen tarjoukseen.
Roman valmentajalegenda José Mourinhon kerrotaan ihailevan Zahaa. 29-vuotiaasta norsunluurannikkolaisesta ei ole vielä tehty virallista tarjousta, mutta on realistista odottaa sellaisen ilmaantuvan tulevien viikkojen aikana. Zahan ja Palacen välinen sopimus päättyy ensi vuonna, mikä nostaa siirron todennäköisyyttä.
Ollessaan vasta 20-vuotias, Zaha siirtyi Palacesta Manchester Unitediin tammikuussa 2013. Samana vuonna hän pelasi toisen ja viimeisen ottelunsa Englannin maajoukkueessa. Kaksi vuotta kestäneen, pettymyksen aiheuttaneen United-stinttinsä jälkeen Zaha palasi Palaceen ja aloitti nousunsa kohti kansainvälistä eliittiä. Viime kaudella hän latoi Valioliigassa 14 maalia ja sijoittui maalitilastossa yhdeksänneksi. Maajoukkueensa kanssa hän valmistautuu puolentoista vuoden päästä pelattaviin AM-kotikisoihin, joskaan ei ilman draamaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Tottenham pelin päässä pokaalista – Postecoglou: ”Ihmiset yrittävät vähätellä ja aliarvioida saavutustamme”
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla

- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”