Valioliigan kausiennakko 2022-23 – Tottenham: Jättihankintoja sekä edullisia löytöjä – Contelle kasataan voittavaa joukkuetta
Tässä artikkelissa käsitellään Tottenhamin kesän siirtoikkunaa. Joukkue-ennakon muut osiot linkataan niiden julkaisun jälkeen tämän artikkelin loppuun.
Tottenham on ollut toistaiseksi yksi aktiivimmisista seuroista kesän siirtomarkkinoilla.
Hankintojen kanssa ei ole säästelty, mutta Spurs on silti onnistunut naaraamaan laatupelaajia Lontooseen myös edullisilla diileillä.
Kesän ykköshankinta on ollut Evertonista lähes 60 miljoonalla eurolla hankittu hyökkääjä Richarlison, 25, joka on takuuvarma maalintekijä Valioliiga-tasolla.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Toinen iso hankinta on keskikenttäpelaaja Yves Bissouma, 25, Brightonista, joka sai hänestä vajaan 30 miljoonan euron siirtokorvauksen. Malin maajoukkuepelaajan tiedettiin siirtyvän ennemmin tai myöhemmin isompiin ympyröihin, ja Spurs iski apajille oikealla hetkellä.
Tottenham on vahvistanut rivejään myös parilla kovan luokan sopimuksettomalla pelaajalla. Uudeksi varamaalivahdiksi siirtyi Southamptonin jättänyt Fraser Forster, 34, jolla on tilillään lähemmäs 150 ottelua Valioliigassa.
Toisena kokeneena konkarina Spurs hankki Kroatian maajoukkuelaituri Ivan Perisicin, 33, joka pelasi Antonio Conten alaisuudessa jo Internazionalessa.
Lisäksi Spurs on vahvistanut toppariosastoaan lainaamalla toppari Clément Lenglet’n, 27, Barcelonasta. Ranskan A-maajoukkueessa 15 kertaa esiintynyt Lenglet lukeutui vielä pari vuotta sitten Espanjan pääsarjan parhaiden puolustajien joukkoon, mutta nyt hän hakee uralleen uutta nostetta Tottenhamista.
Puolustusosastoa saapui myös lujittamaan Middlesbrough’sta hankittu laitapakki Djed Spence, 21, josta maksettiin 14,7 miljoonaa euroa. Englannin U21-maajoukkuepelaaja vakuutti viime kaudella lainapestillään Nottingham Forestissa, ja hänellä on hyvä sauma haalia isoja minuutteja debyyttikaudellaan pääsarjassa. Mestaruussarjasta Spencellä on jo yli sadan ottelun kokemus.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Tottenhamin lähtijöiden lista koostuu toistaiseksi vain muutamasta nimestä, mutta Spurs hankkiutunee kesän aikana eroon vielä useammastakin pelaajasta.
Laitahyökkääjä Steven Bergwijn, 24, siirtyi erittäin kelvollisella 31,25 miljoonan euron korvauksella Ajaxiin ja Cameron Carter-Vickers kaupattiin seitsemällä miljoonalla eurolla Celticiin. Lisäksi Spursin ovat jättäneet laitahyökkääjä Jack Clarke, 21, jonka läpimurtoa ei ikinä kuulunut, sekä varamaalivahti Pierluigi Gollini, 27, jonka lainasopimus päättyi.
Muita potentiaalisia lähtijöitä ovat ainakin Harry Winks, 26, Emerson Royal, 23, Bryan Gil, 21, Sergio Reguilón, 25, Japhet Tanganga, 23, ja Joe Rodon, 24.
Tottenham on luultavasti tehnyt jo tärkeimmät hankintansa, mutta hyvien vaihtoehtojen ilmaantuessa Spurs saattaa värvätä vielä 1-2 uutta pelaajaa. Lähtevistä pelaajista saatavat korvaukset voivat tuoda merkittävän lisän siirtokassaan.
Conte haluaa pääosin isokokoisia, vahvoja ja juoksuvoimaisia taitopelaajia, jotka pystyvät pelaamaan hänen vaativassa järjestelmässään.
Tottenhamin kausiennakon muut artikkelit julkaistaan keskiviikon aikana seuraavasti: Viime kausi (LUE), avainpelaaja ja läpimurto (LUE), valmennus, pelitapa ja ihanneavaus kello (LUE) sekä arvio ensi kaudesta (LUE). Kaikki joukkue-ennakot löytyvät TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
