Tässä artikkelissa käydään läpi Chelsean avain- ja läpimurtopelaajat. Joukkue-ennakon muut osiot linkataan niiden julkaisun jälkeen tämän artikkelin loppuun.

Chelseassa suurimpia peliminuutteja nauttivat viime kaudella lähinnä puolustuspään pelaajat. Osaltaan sitä selittää myös se, että hyökkäyksessä Chelsealla oli enemmän varaa kierrättää pelaajiaan ilman, että taso laskee merkittävästi.

Jos kuitenkin lähdetään alakerrasta liikkeelle, voidaan ykkösmaalivahti Édouard Mendy, 30, laskea ehdottomasti avainpelaajien joukkoon.

Senegalin maajoukkuevahti nousi varsin myöhään eurooppalaisen jalkapalloväen tietoisuuteen, mutta pian hän olikin jo yksi maailman arvostetuimmista maalivahdeista.

Viime kaudella Mendy ei yltänyt säännöllisesti aivan parhaalle tasolleen, mutta hän on yhä lontoolaisten selkeä ykkösmies tolppien väliin ja yksi Valioliigan parhaista maalivahdeista. Moderneista maalivahdeista puhuttaessa keskustelu kääntyy usein jalalla pelaamiseen ja pelinavaamiseen, mutta Mendy on nimenomaan pallojen torjujana lähes lyömätön.

Puolustuslinjassa brassikonkari Thiago Silva, 37, tahkoaa yhä isoja minuutteja, vaikka hänet kelpuutettaisiin ikänsä puolesta jo ikämiehiin. Silva tiedettiin loistavaksi toppariksi, kun hänet hankittiin kesällä 2020, mutta harva osasi tuolloin odottaa, että hänestä saadaan vielä puolustuksen johtaja moneksi vuodeksi.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Silva on lukeutunut maailman parhaisiin toppareihin jo yli kymmenen vuotta. Kuva: Getty Images

Silva on totuttu näkemään kolmen topparin linjassa etenkin Antonio Rüdigerin kanssa, mutta saksalaispuolustaja lähti viime kauden jälkeen Real Madridiin. Chelsea on kaivannut toppariosaston lähtijöitä kirjoitushetkellä Kalidou Koulibalylla, 31, mutta toinenkin keskuspuolustaja lienee vielä tulossa. Koulibalysta odotetaan avaukseen suoraa korvaajaa Rüdigerille.

Puolustuksen oikealla laidalla isoon rooliin on noussut oma kasvatti Reece James, 22. Maailmalla hehkutetaan (täysin oikeutetusti) Liverpoolin Trent Alexander-Arnoldia, 23, mutta myös James loistaa monilla osa-alueilla, joista hänen maajoukkuekaveriaan ylistetään.

James on Alexander-Arnoldin tavoin erinomainen hyökkäävä laitapuolustaja, mutta häntä on peluutettu ominaisuuksiensa ansiosta myös kolmen topparin linjassa.

Chelsea on pystynyt jo pitkään valikoimaan keskikentälleen kovan kaksikon Jorginhon, 30, N’Golo Kantén, 31, ja Mateo Kovacicin, 28, väliltä. Kaikki heistä ovat erittäin kokonaisvaltaisia keskikenttäpelaajia, mutta heidän henkilökohtaisten vahvuuksiensa ansiosta Chelsea pystyy hienosäätämään keskikentän pelaamistaan vastustajasta riippuen.

Hyökkäyspään tärkein pelaaja on oma kasvatti Mason Mount, 23, jonka urapolku on erinomainen esimerkki siitä, miten huippulupauksesta koulitaan vaiheittain valmis tähtipelaaja. Mountin vaatimus- ja rasitustasoa on nostettu ja säädelty kaudesta toiseen hienosti, ja nyt hän on 23-vuotiaana avainpelaaja niin seura- kuin maajoukkuetasolla. Miesten liigapeleihin noustuaan Mount on jäänyt vain yhdellä kaudella ilman valintaa joukkueensa parhaaksi pelaajaksi.

Toinen hyökkäyspään iso tekijä on Kai Havertz, 23. Saksan maajoukkuetähti oli viime kaudella Chelsean toiseksi tehokkain pelaaja Mountin jälkeen 14 osumalla ja kuudella maalisyötöllän. Havertzilta nähdään ajoittain häikäiseviä esityksiä, mutta hänen on hilattava suoritustensa yleistaso vielä korkeammalle.

Läpimurtopelaaja

Conor Gallagher, 22, ja Armando Broja, 20, eivät ole vielä lyöneet Chelseassa läpi, mutta Valioliigassa he ovat jo tunnettuja hahmoja.

Gallagherin läpilyönti tämän kauden Chelseassa vaikuttaa todennäköisemmältä kuin Brojan, sillä albanialaiskärjen nimi on pyörinyt koko kesän siirtohuhuissa. Jos Broja kuitenkin jää Chelseaan, on hänellä hyvät saumat kisata minuuteista kärjessä.

Chelsean päävalmentaja Thomas Tuchel otti hieman yllättäen joukkueensa kesäkiertueelle mukaan paljon lähtöhuhuissa pyörineitä kokeneempia pelaajia sen sijaan, että hän olisi antanut näytönpaikkoja nuoremmille kavereille.

Esimerkiksi Michy Batshuayi, 28, pääsi mukaan Yhdysvaltain-leirille, vaikka hän on pelannut Chelseassa keskimäärin urallaan vain puoli tuntia ottelua kohden ja viettänyt kaksi viimeistä kautta lainalla. Jopa lontoolaisten kakkosmaalivahti Kepa Arrizabalaga kellotti viime kaudella enemmän minuutteja Valioliigassa kuin Batshuayi on ikinä yhdellä sesongilla Chelseassa pelannut.

Yhdysvaltain-leirillä nuorempaa osastoa edustivat Gallagherin lisäksi oikeastaan vain keskuspuolustaja Levi Colwill, 19, sekä topparina ja keskikentällä viihtyvä Ethan Ampadu, 21. Siirtohuhuissa pyörinyt Broja matkusti ennenaikaisesti leiriltä Englantiin loukkaantumisen takia.

Edustusjoukkueen mukana jenkeissä treenasivat myös keskikenttäpelaajat Billy Gilmour, 21, Harvey Vale, 19, ja Tino Anjorin, mutta kukaan heistä ei päässyt kentälle ykkösmiehistön harjoitusotteluissa. Anjorin siirtyi kesken leirin lainalle Huddersfieldiin, mutta Gilmour ja Vale yksinkertaisesti pudotettiin reservien mukaan.

Harvey Vale

@harvey_vale
Minutes in the tank 🔋

Jos Valelle ei ole lähiaikoina tiedossa lainapestiä, on vaikea ymmärtää, miksi hän ei saanut näytönpaikkaansa ykkösmiehistössä vaikkapa Batshuayin sijaan.

Vaikka Colwill ja Ampadu pääsivät kentälle edustusjoukkueen kanssa Yhdysvalloissa, ei kummankaan jatkoa Chelseassa pidetä vielä varmana. Colwill vakuutti viime kaudella lainalla Mestaruussarjan Huddersfieldissä, ja häntä on huhuttu useaan Valioliiga-seuraan. Ampadusta taas on povattu jo usean vuoden ajan Chelsean seuraavaa isoa nimeä, mutta toistaiseksi hänellä on takanaan lähinnä vaihtelevalla menestyksellä sujuneita lainapestejä ympäri Eurooppaa.

Voisi kuvitella, että jos Tuchel haluaa joitain nuoria pelaajia mukaan tulevan kauden ryhmäänsä, he olisivat olleet Yhdysvalloissa edustusjoukkueen ringissä. Jos saksalaisvalmentaja kuitenkin nostaa tällä kaudella joitain nuorukaisia myöhemmin ykkösmiehistöön, potentiaalisia vaihtoehtoja ovat laitapuolustaja Dujon Sterling, 22, ja keskikenttäpelaaja Lewis Hall, 17.

Chelsean toimintatavat tuntien lienee kuitenkin todennäköistä, että useampikin yllä mainituista pelaajista lähtee ensin hakemaan kokemusta lainalta.

Lontoolaiset kohtaavat vielä tänään, perjantaina, harjoitusottelussa Udinesen. Todennäköisesti kentälle pääsevät pitkälti samat pelaajat, jotka ovat mukana viikon kuluttua Valioliigan avauskierroksella, mutta kannattaa pitää silmällä, ketkä nuorukaiset nimetään kokoonpanoon Italiassa.

Chelsean kausiennakon muut artikkelit julkaistaan perjantain aikana seuraavasti: Viime kausi (LUE), kesän siirtoikkuna (LUE), valmennus, pelitapa ja ihanneavaus (LUE) sekä arvio ensi kaudesta (LUE). Kaikki joukkue-ennakot löytyvät TÄÄLTÄ.