Nyt tuli puskista! Myös Real Madrid on Chelsean hyökkääjän perässä

Real Madrid on tiedustellut Chelsealta lontoolaisten hyökkääjästä Armando Brojasta, kertoo Evening Standard.
Albanian A-maajoukkueessa 14 kertaa esiintynyt Broja, 20, on pelannut Chelsean edustusjoukkueessa vasta yhdessä ottelussa, mutta hän teki viime kaudella moniin vaikutukseen lainapestillään Southamptonissa. Broja pelasi Saintsissa 38 ottelua tehden niissä yhteensä yhdeksän maalia ja syöttäen yhden.
Madrid on lähdössä hyökkääjäkaupoille, kunhan se saa ensin myytyä joitain ylimääräisiä pelaajiaan pois. AS uutisoi, että Los Blancos hakee nuorta, lupaavaa ja halpaa hyökkääjää, joka suostuu toimimaan ykköstähti Karim Benzeman tuuraajana. Espanjalaislehti myös mainitsee Brojan näihin vaatimuksiin sopivana nimenä.
Chelsea valmistautuu kauteen tällä hetkellä sillä ajatuksella, että Broja on osa sen pelaajaryhmää, mutta Evening Standardin mukaan albanialaiskärjen jäämistä seuraan ei voi pitää varmana.
Real Madridin lisäksi Brojasta ovat kiinnostuneet myös muun muassa Everton ja Newcastle. Myös West Ham pitää Brojaa yhä silmällä, vaikka se hankkikin jo Gianluca Scamaccan Sassuolosta. Scamaccan saapumisen myötä Hammers ottaisi Brojan ennemmin lainalle, mutta siihen Chelsea ei suostu.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liverpool-fanit buuasivat Trent Alexander-Arnoldille – Arne Slot otti kantaa
- Nottinghamin omistaja meni vihaisena valmentajan puheille – näin Nuno kommentoi
- Man Unitedin vire ”hävettää” Rúben Amorimia – portugalilaisluotsi kyseenalaisti tulevaisuutensa seurassa
- Arsenal nousi kahden maalin takaa tasoihin Liverpoolin vieraana – kotiyleisö buuasi entiselle suosikilleen
- West Ham katkaisi surkean putkensa jatkamalla Man Unitedin vastaavaa
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Paul Scholes pettyi Manchester Unitedin asenteeseen: ”Se on hullua”
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Newcastle voitti Chelsean ja nousi kolmanneksi – Nicolas Jackson sai suoran punaisen kortin
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Mikel Arteta: Arsenalin mestaruushaaveet kaatuivat loukkaantumisiin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Arsenal nousi kahden maalin takaa tasoihin Liverpoolin vieraana – kotiyleisö buuasi entiselle suosikilleen
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin