Tässä artikkelissa käsitellään Manchester Cityn kesän siirtoikkunaa. Joukkue-ennakon muut osiot linkataan niiden julkaisun jälkeen tämän artikkelin loppuun.

Manchester Cityn pelaajanippu on jo pitkään ollut Valioliigan ja luultavasti myös Euroopan laadukkain.

City on korvannut pitkälti kaikki lähtijänsä, vaikka seuran jättäneet eivät olisikaan olleet avauksen pelaajia.

Manchester Cityn odotettiin hankkivan uusi hyökkääjä jo viime kesänä, kun Sergio Agüero oli lähtenyt Barcelonaan. Tänä kesänä myös Gabriel Jesus lähti läksimään Manchesteristä, mutta City oli brassihyökkääjän poistuessa sinetöinyt jo kahden uuden kärkipelaajan siirrot.

Vuoden alussa City tiedotti, että argentiinalaiskärki Julián Álvarez, 22, pelaa kauden loppuun kotimaassaan, mutta siirtyy kesällä Englantiin. Álvarezin 17 miljoonan euro siirtosumma kuulostaa varsin maltilliselta korvaukselta kaverista, joka tehtaili viime kaudella 23 ottelussa yhteensä 17 osumaa ja kuusi maalisyöttöä.

Puolisen vuotta myöhemmin City jysäytti yhden vuoden isoimmista siirtopommeista, kun se kertoi hankkineensa norjalaistähti Erling Hålandin, 22, Borussia Dortmundista. Håland ei ole pelkästään yksi ikäluokkansa, vaan koko maailman parhaista hyökkääjistä. Dortmundissa hän paukutteli 89 otteluun kaikkiaan 86 maalia ja syötti päälle 23. Saksassa hän teki tai syötti maalin keskimäärin 66 minuutein välein.

Artikkeli jatkuu twiitin alla.

Hålandinkaan hinta ei ollut pahimmasta päästä, sillä hänellä oli sopimuksessaan 60 miljoonan euron ulosostoklausuuli. Ilman tuota lauseketta hänestä olisi pitänyt pulittaa moninkertainen summa.

Cityn monivuotinen kapteeni Fernandinho, 37, lähti sopimuksensa päätyttyä takaisin Brasiliaan. Hänen tilalleen hankittiin Leedsistä vajaalla 50 miljoonalla eurolla Englannin maajoukkueen keskikenttäpelaaja Kalvin Phillips, 26.

Muut merkittävät lähtijät ovat olleet Arsenaliin siirtynyt laitapakki Oleksandr Zintšenko, 25, ja Chelseaan kaupattu Raheem Sterling, 27.

Zintsenkon tilalle City yrittää hankkia Brightonin Marc Cucurellaa, 24, mutta huhut Sterlingin korvaajasta ovat olleet vähissä. Manchesterilaisten hyökkäyskalustoa katsoessa voi todeta, että sellaista ei välttämättä edes tarvita. Samoilla tonteilla operoiva Jack Grealish, 26, hankittiin jo viime kesänä.

Isompien siirtojen lisäksi Cityssä tapahtuu usein paljon myös ns. kulissien takana. Moni Valioliigan seuraaja ei ole välttämättä koskaan kuullutkaan Gavin Bazunusta, 20, Pedro Porrosta, 22, Darko Gyabista, 18, tai Roméo Laviasta, 19, mutta manchesterilaisseura on tehnyt heidän myynneillään tänä kesänä yli 40 miljoonaa euroa.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Roméo Lavia siirtyi Citystä Southamptoniin 12,3 miljoonalla eurolla. Manchesteriläisten ykkösjoukkueessa hän pelasi 97 minuuttia. Kuva: Getty Images

Manchester Cityllä on valtavan laadukas akatemia, mutta jokaisesta huippulupauksesta ei voi tulla uutta Phil Fodenia. Pelaajat saattavat kierrellä City Football Groupin muissa seuroissa tai ympäri Eurooppaa ennen kuin he lähtevät pysyvästi muualle.

Cityn nuorukaiset ovat kuitenkin haluttua tavaraa. Osasta maksetaan kelvollisia siirtokorvauksia, vaikka he eivät olisi pelanneet elämässään otteluakaan minkään maan pääsarjassa.

Jokaisesta huippulupauksesta ei kasva Valioliiga-tason pelaajaa, mutta laadukas akatemia madaltaa kynnystä nostaa nuoria pelaajia edustusjoukkueeseen. Siksi Cityllä ei ole syytä paniikkiin, vaikka se ei aina löytäisi kaikille lähtijöilleen välittömästi korvaajia. Manchesterilaisten resursseilla se vaan harvemmin koituu ongelmaksi.

City on niin vetovoimainen joukkue, että se saa usein avainpelaajansa lähdöt paikattua jo kauan ennen kuin he ovat edes siirtyneet seurasta. Manchesterilaiset palkitsevat parhaita pelaajiaan hyvissä ajoin uusilla sopimuksilla, mutta jokainen heistä tietää, että kukaan ei ole korvaamaton tai koskematon – nyt tai tulevaisuudessa.

Artikkeli jatkuu twiitin alla.

Riyad Mahrez

@Mahrez22
2025 💙 Proud and happy to remain a Cityzen, with always the same thirst for trophies. We keep going 🔥

Manchester City tunnetaan siitä, että se hoitaa pelaajakauppansa varsin ajoissa. City ei ole se joukkue, joka kyselee pelaajien perään siirtoikkunan takarajan tietämillä.

Loppukesän siirrot jäävät todennäköisesti 1-2 hankintaan. Cucurellaa on huhuttu seuraavaksi, ja jos City hankkii vielä toisen pelaajan, siitä kuullaan luultavasti jo pian.

Summat vaihtelevat lähteestä riippuen, mutta City on kirjoitushetkellä kymmeniä miljoonia euroja voitolla meneillään olevassa siirtoikkunassa, kun akatemiapelaajien siirrot lasketaan mukaan.

Kesän viimeiset diilit tuovat vielä menot lähemmäksi tuottoja, mutta manchesterilaiset ovat näillä näkymin jättämässä viime vuosien kulutusjuhlat unholaan – ainakin tällä erää.

Manchester Citystä puhuttaessa on mainittava, että seura nojaa vahvasti Yhdistyneistä arabiemiirikunnista tulevien sponsoreiden ja yhteistyökumppaneiden tukeen. Vaikka suurin osa Cityn kaupallisista tuloista tulee samalta alueelta kuin seuran omistaja sheikki Mansour, minkään näistä sopimuksista ei ole katsottu rikkovan Valioliigan tai UEFA:n sääntöjä.

Vuonna 2020 UEFA antoi Manchester Citylle kahden vuoden pannan kilpailuihinsa, koska seura oli väitetysti rikkonut UEFA:n taloudellisen reilun pelin sääntöjä (FFP). City valitti asiasta urheilun kansainvälisen vetoomustuomioistuimeen (CAS), joka kumosi pelikiellon ja totesi, että osa väitteistä oli UEFA:n tutkinnan viiden vuoden rajan yläpuolella, kun taas muita väitteitä ei voitu todistaa.

Manchester Cityn kausiennakon muut artikkelit julkaistaan sunnuntain aikana seuraavasti: Viime kausi (LUE), avainpelaaja ja läpimurto (LUE), valmennus, pelitapa ja ihanneavaus (LUE) sekä arvio ensi kaudesta (LUE). Kaikki joukkue-ennakot löytyvät TÄÄLTÄ.