Asiantuntija haukkui kaunistelematta Man Unitedin epäonnistuneen siirtoikkunan: ”Jalkapalloilijat eivät ole hölmöjä”

Valioliiga-asiantuntija Paul Merson uskoo Manchester Unitedin menettäneen uskottavuutensa siirtomarkkinoilla. Eurooppa-liigassa tällä kaudella pelaava Red Devils ei ole onnistunut tänä kesänä houkuttelemaan seuraan ikkunan suurimpia kohteitaan.
Toistaiseksi seuran ainoat hankinnat ovat Lisandro Martínez, Tyrell Malacia ja Christian Eriksen.
United tavoitteli tällä viikolla Bologna-hyökkääjä Marko Arnautovicia ja Juventuksen keskikenttäpelaaja Adrien Rabiotia.
Valioliigassa peliurallaan Arsenalia edustaneen Mersonin mielestä Unitedin vetovoima siirtomarkkinoilla ei ole entisellään.
– Kukaan ei halua Manchester Unitediin. Jalkapalloilijat eivät ole hölmöjä. Kaikki seurat maksavat nyt isoja rahoja, eikä United ole ainoa iso maksaja, Merson kommentoi Sky Sportsille.
– Kaikkein nolointa on, että he ovat Marko Arnautovicin kaltaisten pelaajien perässä. Pidän Arnautovicista, mutta United on seitsemän tai kahdeksan miljoonan punnan pelaajien perässä.
Mersonin nosti myös esimerkin pelaajasta, joka Unitedin olisi pitänyt hänen mielestään hankkia. Wolverhamptonin kapteeni toppari Conor Coady päätyi kuitenkin jo Evertoniin.
– United olisi pitänyt mennä pelaajien, kuten Conor Coadyn perään. Heidän täytyy pelata kolmen topparin linjalla. Harry Maguire ei osaa juosta, joten he tarvitsevat viiden miehen puolustuksen saadakseen hänestä parhaan irti. Kolmen linjassa Maguire voi kuljettaa palloa ylöspäin ja puolustaa tiukemmin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä