Bruno Fernandes nousi ratkaisijaksi, kun Manchester United nappasi toisen peräkkäisen voittonsa Valioliigassa. Southampton kaatui vieraskentällä nollapelillä 1-0-lukemin.

Manchester Unitedin tähtihankinta Casemiro sai ottelussa ensimmäiset valioliigaminuuttiinsa. Real Madridista saapunut keskikenttäpelaaja tuli sisään vaihdosta 80. peliminuutilla.

Manchester United hallitsi vahvasti ensimmäistä puoliskoa. Avausjakson paras maalipaikka siunaantui ensimmäisen kaksikymppisen jälkeen. Vierailla oli kolme paikkaa laittaa pallo verkkoon, mutta he eivät onnistuneet yhdessäkään.

Ensin Southampton-vahti Gavin Bazunu torjui Anthony Elangan laukauksen maalin edustalta. Seuraavaksi Kyle Walker-Peters peitti Bruno Fernandesin laukauksen jatkotilanteesta ja kolmannen Christian Eriksenin laukauksen blokkasi toppari Armel Bella-Kotchap.

Myös Bella-Kotchapilla oli puoliskon loppupuolella kulmatilanteessa tilaisuus viedä Southampton johtoon, mutta yritys avopaikasta suuntautui ohi maalin.

Unitedin ratkaisumaali syntyi toisen puoliskon 54. minuutilla. Diogo Dalotin keskitys tavoitti Bruno Fernandesin, joka täräytti oikean jalan laukauksensa 12. metristä verkkoihin.

Lisämaaleja ei nähty ja pisteet lähtivät Manchesteriin 2-1-lukemin.

Manchester United on voittanut neljästä ensimmäisestä valioliigaottelustaan kaksi. Joukkue on sarjataulukossa kuudentena.

Tappio oli Southamptonille kauden toinen. Pyhimykset majailevat taulukossa sijalla 13.