Dean Henderson pelkää jäävänsä ilman MM-kisapaikkaa – syyttää siitä Man Unitedia
Nottingham Forestissa lainalla pelaava Dean Henderson on edelleen hyvin katkera siitä, että Manchester United ei pitänyt kiinni viime kesän lupauksistaan.
Man Unitedin sopimuspelaajiin lukeutuva Henderson, 25, purki tuntojaan avoimesti ensimmäisen kerran jo elokuussa, jolloin hän syytti seuraa valehtelusta. Henderson kertoi hylänneensä lukuisia lainasopimustarjouksia, koska seura oli luvannut hänelle ykkösvahdin. Lopulta hän jäi kakkosvahdin rooliin, ja omien sanojensa mukaan ”tuhlasi 12 kuukautta” urastaan.
Tällä kaudella Henderson on saanut lainaseurassaan runsaasti vastuuta ja tavoittelee paikkaa Englannin MM-kisamiehistöstä. Kilpailu kisapaikoista on kuitenkin kova. Hendersonin kanssa MM-kisapaikoista taistelevat Jordan Pickford, Nick Pope ja Aaron Ramsdale. Nelikosta yhden on tyytyminen kisojen seuraamiseen kotisohvalta.
Henderson pelkää, että hän on se maalivahti, joka jää ilman kisapaikkaa. Tässäkin tapauksessa syyttävä sormi osoittaa Man Unitedin suuntaan. Englantilaisvahdin mukaan Man Unitedin penkillä istuminen viime kaudella johti siihen, että hänen on vaikea murtautua MM-kisaryhmään.
– Luulen, että olen muita jäljessä tällä hetkellä, Henderson sanoi Sky Sportsille.
– Se on melko selvää, koska en viime kaudella pelannut kovin paljon, ja muut pojat ovat pelanneet uskomattoman hyvin.
Henderson ei kesällä miettinyt hetkeäkään, kun hänelle aukeni mahdollisuus siirtyä lainalle sarjanousija Nottinghamiin.
– Tiesin, että paras mahdollisuus [kisapaikan saavuttamiseksi] oli päästä pelaamaan, jotta voin olla Gareth Southgaten valvovan silmän alla ja jättää häneen hyvän vaikutelman, Henderson lisää.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester Citylle iso menetys ennen liigacupin finaalia
- Sunderland kaatoi Newcastlen Tyne-Wear Derbyssa
- Liigacupin finaalin tuomari ei saa viheltää Liverpoolin pelejä – taustalla yllättävä syy
- Fulhamin iso hyökkääjäkauppa kaatui – ”Emme päässeet sopuun”
- Toimittaja: Chelsea-luotsia uhkaa potkut
- Chelsean ja Strasbourgin fanit protestoivat yhdessä omistajia vastaan – ”Tämä voi olla mullistava hetki jalkapallon historiassa”
- Evangelos Marinakis on ”erittäin tervetullut” Tottenhamin stadionille viime kesän tapahtumista huolimatta
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Gabriel: Arsenal on valmis ”isoon taisteluun” Man Cityä vastaan
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?