Tempullaan kohauttanut Antony saa tukea joukkuekaveriltaan – ”Hän haluaa vähän…”

Manchester Unitedin puolustajan Diogo Dalotin mielestä tyylittely kuuluu Antonyn pelityyliin, eikä siitä ole syytä motkottaa. Eilen torstaina pelatussa Eurooppa-liigan ottelussa Unitedin ja Sheriff Tiraspolin välillä Antony kieppui kerran niin, että hän teki nopeasti useita samansuuntaisia ja näyttäviä pyörähdyksiä käsitellen samalla palloa koko ajan hallitusti vasemmalla jalallaan.
Temppu saavutti varsinkin nuoren yleisön suosion. Parjaajien mukaan Antony kuitenkin rikkoi olemassa olevia rajoja ja halveksi vastustajaansa. Unitedin managerin Erik ten Hagin nähtiin pyörittelevän silmiään, ja Robbie Savage koki myötähäpeää. Närkästyneet puheet ovat saaneet pontta siitä, että Antonyn konstailu ei edistänyt peliä. Kikan jälkeinen syöttöyritys Casemirolle painui yli päätyrajan.
– [Antony] haluaa vähän viihdyttää pelillään. Se on osa häntä, sanoi Dalot Sky Sportsille.
– Aina puhutaan virheen jälkeen. Syöttö ei mennyt [nyt] perille, mutta jos syöttö olisi onnistunut… Casemiro oli hyvin sijoittunut ja olisi varmaan saanut syötettyä tai tehtyä maalin.
– Mielestäni meidän ei pitäisi keskittyä niin paljon siihen, mitä [Antony] teki.
Antonyn torstaista suoritus pidettiin muuten yleisesti mitäänsanomattomana. Hänet otettiin vaihtoon jo puoliajalla. Dalot teki 3–0-voitossa Unitedin ensimmäisen maalin ja jatkoi näin hyvää virettään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla