Harry Maguire on kehunut Marcus Rashfordin paluuta huippuvireeseen Manchester Unitedissa ja Englannin maajoukkueessa.

Rashford, 25, oli Englannin viimeisessä Qatarin MM-kisojen lohko-ottelussa avainroolissa tehtyään kaksi maalia Walesin verkkoon. Kokonaisuudessa turnauksessa on syntynyt kolme osumaa.

United-hyökkääjä on loistanut myös seuratasolla viimeisteltyään kaikki kilpailut mukaanluettuna kahdeksan maalia.

– Olen hyvin tyytyväinen Marcusiin. Hänellä on mielestäni niin paljon lahjakkuutta. Hänellä on niin paljon lahjoja, että hän voisi olla yksi maailman parhaista. Hänen täytyy puskea ja tehdä töitä sen eteen, Maguire kehui seuratoveriaan Talksportille.

– Hän on pelannut tällä kaudella paljon vapautuneemmin. Hän pelaa suuri hymy kasvoillaan. Olette nähneet varmasti jo välähdyksiä siitä. Hänestä on tullut paljon tasaisempi tekemään maaleja ja syöttöjä. Hän tekee otteluissa vaikutuksen. Se on mielestäni Marcusin kohdalla suurin apu joukkueelle.

– Hän on aina uhka maalintekijänä ja saa aina tilanteita. Jos katsoo luotuja maalipaikkoja, moni niistä putoaa Marcusille. Syy on hänen liikkeessään ja fiksussa pelaamisessa.

– Hän on hyvin lahjakas poika ja olen tyytyväinen, että hän on päässyt taas iskuun.

Englanti kohtaa tänään MM-kisojen neljännesvälierissä Senegalin. Ottelu käynnistyy kello 21:00.

LUE MYÖS!