Man Unitedin tähtipelaajan paluun ajankohdasta ei ole kellään tietoa

Manchester Unitedin manageri Erik ten Hag ei osaa sanoa, milloin Jadon Sancho tulee takaisin edustusjoukkueen harjoituksiin. Sanchon, 22, mieli on järkkynyt niin, että paluu ei tunnu vielä sopivalta ratkaisulta. Sitä paitsi hän ei ole fyysisestikään riittävän toimintakykyinen vastaamaan Unitedin vaatimustasoon.
Pian jatkuvaa valioliigakautta varten Unitedin kokoonpano leireilee Espanjassa. Sancho ei ole joukkueen matkassa. Hän valmentautuu Alankomaissa.
– Haluamme, että hän [suorittaa henkilökohtaisen ohjelmansa] loppuun, ja toivottavasti näemme hänet pian. Haluamme tuoda hänet takaisin mahdollisimman äkkiä, mutta en osaa antaa ennustetta, koska se tapahtuu, Ten Hag totesi Espanjassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
Sancho teki kauden alussa kolme maalia kahdeksaan otteluun.
– Hän oli hyvä [harjoituskaudella]. Mutta myös silloin, kun sarja alkoi, hän pelasi muutamia hyviä pelejä esimerkiksi Liverpoolia, Leicesteriä, ja Arsenalia [vastaan], lisäsi Ten Hag.
– [Sen] jälkeen taso putosi, ja aina ei voi tietää, miksi tai mikä sen aiheuttaa.
– Sitä yritämme tehdä nyt. Pyrimme teettämään tutkimuksia ja nyt yritämme saada hänet takaisin sinne (voi olla idiomaattinen ilmaus, jolla tarkoitetaan, että Sancho halutaan palauttaa entiselleen, toim. huom.). [Ongelmien pohjalla] on sekoitus fyysisiä mutta myös psyykkisiä [tekijöitä].
Muutaman kuukauden kestänyt vaikea ajanjakso johti lopulta siihen, että Sancho jäi samaten myös Englannin MM-kisajoukkueen ulkopuolelle. Maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgaten mielestä Sanchon otteiden heikentyminen osui yksinkertaisesti huonoon ajankohtaan.
Ilman Sanchoa toimeentuleva Manchester United on hävinnyt molemmat Espanjan-ystävyysottelunsa, ensin Cádizia ja sitten Real Betisiä vastaan. Kilpailullinen kausi jatkuu 21. joulukuuta, kun seura saa liigacupissa vieraakseen Burnleyn.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Tottenham pelin päässä pokaalista – Postecoglou: ”Ihmiset yrittävät vähätellä ja aliarvioida saavutustamme”
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla