Lehti: Chelsea haluaa purkaa floppihankintansa sopimuksen – säästäisi 9 miljoonaa vuodessa
Chelsea pyrkii vapauttamaan floppihankinta Tiemoué Bakayokon sopimuksestaan hänen AC Milan -lainansa osoittauduttua täydelliseksi katastrofiksi.
28-vuotias keskikenttäpelaaja on juuttunut San Siron penkille, kun Milan yrittää vältellä 13 miljoonan punnan arvoisen ostoklausuulin aktivoimista kaikkine voimineen.
Ranskan A-maajoukkueessa kertaalleen esiintynyt Bakayoko ei ole pelannut Milanille toukokuun jälkeen, koska Milanin tavoitteena on estää häntä saavuttamasta 15 ottelun rajapyykkiä, mikä laukaisisi hänen kaksivuotiseen lainasopimukseensa liitetyn ostoklausuulin.
Tilanne on Bakayokon kannalta karu, sillä Milanilla tai Chelsealla ei ole kummallakaan kiinnostusta pitää häntä kirjoillaan.
Lontoolaisseura neuvotteleekin parhaillaan kummankin sopimuksen purkamisesta, sillä se auttaisi myös sitä palkkakulujen pienentämisessä.
Bakayokon nykyinen Chelsea-diili ulottuisi vielä kesään 2024, joten sen purkaminen tarkoittaisi merkittävää säästöä hänen 9 miljoonan punnan vuosipalkkansa kohdalla.
Chelseasta ja Milanista poistuminen antaisi Bakayokolle itsellekin tuoreen tilaisuuden elvyttää uransa sen jälkeen, kun hän epäonnistui vakuuttamaan Chelseassa, jonne hän siirtyi AS Monacosta 40 miljoonan punnan arvoisella kaupalla vuonna 2017.
Jotkut Serie A:n pikkuseurat, kuten Monza, ovat yrittäneet kaapata Bakayokon Milanista itselleen, mutta hänen palkkavaatimuksensa ovat viime vuosina pelottaneet kaikki kosijat pois.
Lähde: London Evening Standard
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”