”Todella lapsellinen” – Man Unitedin ex-pelaaja pettynyt 95 miljoonan euron hyökkääjähankintaan

Manchester Unitedin brasilialainen laitahyökkääjä Antony ei ole tehnyt vaikutusta seuran ex-puolustaja Paul Parkeriin, joka uskoo kannattajien odottaneen 95 miljoonan euron hankinnasta ”toisenlaista pelaajaa”.
Brasilian maajoukkuemies saapui manageri Erik ten Hagin perässä Old Traffordille hollantilaisjätti Ajaxin riveistä, jonka jälkeen luovalta pallotaiturilta on odotettu suuria asioita Punaisten Paholaisten paidassa.
22-vuotias on kuitenkin onnistunut 17 pelaamassaan ottelussa vain viidesti maalinteossa, ja aloitti myös viime viikonlopun 2–1-derbyvoiton Manchester Cityä vastaan penkiltä.
– Hän on pärjännyt ihan hyvin, mutta ei ole ollut ihmeellinen. Hänen täytyy nuorena pelaajana vielä sopeutua Valioliigaan, Parker kertoi SoccerNewsille Goalin mukaan.
– Mutta rehellisesti sanottuna uskon, että suurin osa faneista on ollut pettynyt häneen. He odottivat hänestä toisenlaista pelaajaa. He odottivat hänen olevan erittäin nopea ja juoksevan puolustajien ohi, mutta hän ei ole tehnyt sitä.
– Itse olen sitä mieltä, että hän ajattelee liian hitaasti ja vaikuttaa kentällä hyvin lapselliselta. Hänen täytyy haastaa enemmän ja uskoa itseensä, koska hänellä on kyllä kykyjä olla erittäin hyvä laitahyökkääjä Man Unitedille.
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Arsenalin siirtokohdetta odottaa kurinpitotoimet: ”Kukaan pelaaja ei ole seuraa tärkeämpi”
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen

- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen