Monet Valioliigan seurat haluavat Manchester Cityn saavan kenkää pääsarjasta, jos hallitseva mestari todetaan syylliseksi taloussääntöjen rikkomiseen, kertoo Sky Sports.

Valioliiga jysäytti maanantaina ennennäkemättömän uutispommin, kun se kertoi, että Cityä syytetään yli sadasta sarjan taloussääntöjä koskevasta rikkomuksesta, joiden väitetään tapahtuneen vuosina 2009-2018.

Ankarin mahdollinen rangaistus olisi erottaa City Valioliigasta, eikä EFL (sarjatasot 2.-4.) olisi tiettävästi velvoitettu ottamaan seuraa vastaan.

Skyn mukaan Englannissa on pohdittu, että Cityn mestaruuksien ottaminen pois takautuvasti olisi merkityksetöntä ja aiheuttaisi sekaannusta, mutta sakoilla ei myöskään olisi todennäköisesti suurta vaikutusta.

Cityä kohtaan ei odoteta löytyvän juurikaan sympatiaa, jos manchesterilaisseura todetaan syylliseksi taloussääntöjen rikkomiseen. Valioliiga-seurat eivät halua osallistua itse selvitysprosessiin, joka on riippumattoman komission käsissä.

Manchester City on voittanut Valioliigan kuusi kertaa sen jälkeen, kun seura siirtyi vuonna 2008 abudhabilaisen pääomasijoitusyhtiön (ADUG) omistukseen. Yhtiön omistaa sheikki Mansour bin Zayed Al Nahyan, Abu Dhabin kuninkaallisen perheen jäsen ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien varapääministeri. ADUG on vakuuttanut olevansa erillään Abu Dhabin hallituksesta.