Valioliiga hyllytti tuomarin jättimokan takia – olisi ollut VAR-vastuussa kahdessa isossa pelissä
Englannin ammattilaisjalkapallon ottelutuomareista vastaava elin (PGMOL) on vahvistanut, että John Brooks ei toimi videotuomarina tämän viikon huippuotteluissa, kertoo Athletic.
Brooksin, 33, oli määrä olla videotuomarina maanantaina Liverpoolin ja Everton välisessä paikalliskamppailussa sekä keskiviikkona Arsenalin ja Manchester Cityn kärkitaistossa, mutta hänet on hyllytetty kummastakin pelistä viikonlopun tapahtumien takia.
Viime lauantaina Brightonilta vietiin väärin perustein maali Crystal Palacea vastaan. Videotuomarina toiminut Brooks piirsi VAR-systeemillä paitsiolinjan väärästä puolustajasta, mistä johtuen Pervis Estupiñánin osuma hylättiin. Maali olisi hyväksytty, jos viiva olisi piirretty oikeasta pelaajasta. Ottelu päättyi 1-1-tasapeliin.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Brooksin tilalla videotuomarin tehtävissä nähdään maanantaina ja keskiviikkona Andre Marriner sekä David Coote.
PGMOL:n erotuomaripäällikkö Howard Webb oli sunnuntaina yhteydessä Brightoniin ja Arsenaliin, joka koki Albionin tavoin vääryyttä viime viikonloppuna virheellisen VAR-tarkistuksen takia.
Arsenalin ja Brentfordin välisessä ottelussa videotuomari Lee Mason jätti paitsiolinjan kokonaan piirtämättä vieraiden tasoitusmaalissa. Myös Lontoon paikalliskamppailu päättyi 1-1-tasapeliin. Masonin mahdollisesta hyllytyksestä ei ole vielä tietoa.
Sekä Brooksin että Masonin virheiden on kerrottu johtuneen ”inhimillisestä erehdyksestä”.
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
